KooKoo jatkosopimukseen ruotsalaispakin kanssa
KooKoon alakerta vahvistuu uuden kauden kynnyksellä entuudestaan tutulla miehellä, kun ruotsalaispakki Oscar Eklund allekirjoitti seuran kanssa uuden sopimuksen. Eklundin, 27, uusi sopimus kattaa kauden 2016–2017.
– Eklund oli ykkösvaihtoehtomme viimeiseksi puolustajahankinnaksi. Olemme totta kai iloisia, että saimme asiat järjestymään ja pidettyä miehen Kouvolassa, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.
Alkava kausi on Eklundille toinen KooKoo–paidassa. Aiemmin puolustaja on nähty Liiga–kaukaloissa HIFK:n ja Kärppien peliasussa.
Edelliskaudella Eklund teki 36 pelaamassaan runkosarjaottelussa tehopisteet 1+11 ollen KooKoon kolmanneksi tehokkain puolustaja.
– Oscar oli viime kaudella yksi johtavista puolustajistamme, vaikka epäonniset loukkaantumiset ja sairastelut kautta hieman sotkivatkin. Uskomme, että hän voi olla vielä nähtyäkin parempi.
KooKoo on lisäksi solminut kaksivuotisen juniorisopimuksen Peetro Seppälän (15) kanssa ja toinen oma kasvatti Niki Blomberg (20) on mukana Liiga–joukkueen harjoitusringissä.
– Meillä on kahdeksan sopimuspuolustajaa, joiden lisäksi seuraamme suurella mielenkiinnolla nuorten pelaajiemme kasvua ja kehittymistä, Kultanen sanoo.
Eklundin sopimuksen myötä KooKoolla on kasassa 25 pelaajasopimusta uudelle kaudelle.
Lähde: KooKoon tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura