KHL-joukkueelta täysin sekopäistä toimintaa – suomalaispuolustaja jakoi kuvastavan videon
KHL-seurojen HC Red Star Kunlunin ja Barys Astanan ottelu President of Kazakhstan´s Cupissa päättyi lyhyeen maanantaina.
Kazakstanissa pelatussa ottelussa Astana ja sen tunnettu sekopäinen päävalmentaja Andrei Nazarov olivat mitä ilmeisemmin päättäneet lähteä maksamaan kalavelkoja joukkueiden edellisen kohtaamisen jäljiltä.
Kunlun ja Astana pelasivat jo lauantaina keskenään. Maanantain kamppailuun Astana oli ottanut tappelijat mukaansa ja Nazarov heitti nämä heti avausviisikkona kehiin.
Ottelun kolmannella minuutilla alkoi täysin älytön jahtaaminen. Useampi Astanan pelaaja haki aktiivisesti tappelua niin kentällä olleiden pelaajien kuin myös vaihtoaitoiden puolelta.
Kunlunin suomalaispuolustaja Tuukka Mäntylä jakoi varsin kuvastavan videon tapahtuneesta Twitterissä.
Kunlunin päävalmentaja Vladimir Jursinov jr. päätti vetää joukkonsa pukuhuoneeseen ja näin peli päättyi heti alkusekoiluihin. Kunlun tuomittiin häviämään ottelu 0-5.
– Vastustajalta lähti homma ihan lapasesta, Kunlunin suomalaismaalivahti Tomi Karhunen kertoi puhelimitse Iltalehdelle.
– ”Vova” käski meidät koppiin. Oli parempi lopettaa pelaaminen, Karhunen jatkoi.
Karhusen ja Mäntylän lisäksi Kunlunia edustavat suomalaisista Janne Jalasvaara, Miika Lahti, Anssi Salmela ja Eetu Pöysti.
Edit 19:42: Toinen video aiheeseen liittyen:
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jesse Puljujärvi ruoski esitystään EHT:lla: ”Ei v*ttu riitä”
- Leijonille kova kohtalo – Ruotsi antoi kylmän suihkun
- Suru-uutinen: Entinen NHL-ykkösvaraus on kuollut
- Ilves näytti hyökkääjälle ovea – uusi seura löytyi nyt!
- Tuukka Rask täräytti arvionsa – tässä seuraava suomalainen NHL:n ykkösmaalivahti
- Leijonien EHT-turnaus huipentuu Ruotsia vastaan – kokoonpanossa iso yllätys!
- Carolina kaappasi Toronto-vahdin NHL:n siirtolistalta
- Mikä vaihto! Fanit hullaantuivat Esa Lindellin suorituksesta NHL:ssä: ”Mehän yritämme tappaa hänet”
- Jesse Puljujärvi ensimmäisistä NHL-vuosistaan HBO:lle: ”Olihan se hirveää”
- Antti Pennaselta ylisanoja Leijonat-taiturin superominaisuudelle: ”Poikkeuksellinen”
- Urheilucast: Aatos Koivu jättämässä TPS:n – siirto toiseen Liiga-seuraan vireillä!
- Ruotsalaislehti: näin paljon SHL:n kalliit suomalaisflopit tienaavat
- NHL-lätkää ilmaiskanavalta – Viaplay TV näyttää huippumatsin!
- Yle Urheilu: Joni Ortion loppukauden seura selvillä – kiinnostuneita riitti
- Kaksi hyökkääjää lähtee Ilveksestä
- HIFK: flopannut puolustaja löysi uuden seuran
- Kärpät jysäytti yllätyshankinnan: ”Tuntuu tosi siistiltä olla takaisin täällä”
- Ilves näytti hyökkääjälle ovea – uusi seura löytyi nyt!
- Sebastian Aho paljasti, mitä Liiga-joukkuetta seuraa eniten – eikä se ole Kärpät!
- TPS: yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjälle uusi sopimus