Suomalaisen KHL-puolustajan venäjän kielen taidot eivät vakuuta – ”Kaikki nauravat”
Kuva: Dinamo Moskova
Reilut viisi kautta KHL:ssä pelanneen Janne Jalasvaaran täytyy vielä hioa venäjän kielen taitojaan.
Jalasvaara siirtyi KHL-jäille KalPasta tammikuussa 2011. Miehen vyölle on kertynyt 240 runkosarjaottelua KHL:ssä sekä kaksi Gagarin Cupin mestaruutta.
32-vuotias puolustaja on oppinut venäjää jonkun verran.
– Ymmärrän enemmän kuin puhun. Kaikki nauravat kun puhun venäjää, Jalasvaara veistelee IIHF:n verkkosivuilla.
Ensi kaudella Jalasvaara pelaa KHL-tulokkaan HC Red Star Kunlunin riveissä.
– He kysyivät halusinko tulla ja olin tietenkin kiinnostunut. Olen todella innoissani, sillä kaikki on uutta enkä ole koskaan ollut Kiinassa.
Jalasvaara ei tiennyt sopimusta tehdessään, että suomalaisia tulisi seuraan useampi. Nyt kiinalaisseurassa on lisäksi Tomi Karhunen, Tuukka Mäntylä, Anssi Salmela, Eetu Pöysti ja Miika Lahti. Lisäksi päävalmentajana toimii Suomessakin luotsannut Vladimir Jursinov jr.
– Kaikki on mennyt tähän asti joukkueen kanssa todella hyvin. Meillä on hyviä harjoituksia ja jopa valmentaja puhuu suomea, mikä auttaa meitä, Jalasvaara toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!