Oikeusturvalautakunta alensi TUTO-pomon tuomiota – taustalla banaanien heittelyä ja apinanimittelyä
Urheilun oikeusturvalautakunta on päättänyt alentaa Mestis-seura TUTOn urheilutoimenjohtajan Elmo Aittolan toimitsijakieltoa.
Aittolalle tuomittiin Mestiksen toimesta peräti kymmenen ottelun toimitsijakielto tapahtumista, mitkä tulivat vastaan viime keväänä puolivälieräottelussa TUTO-Hokki.
Oikeusturvalautakunta pudotti rangaistuksen nyt kuuteen otteluun, joista Aittolalla on kärsittävänä vielä viisi ensi kauden puolella.
Syy pudotukselle oli se, että oikeusturvalautakunnan mukaan toimitsijakielto oli ylisuuri suhteessa vastaaviin aiempiin rikkeisiin jääkiekon toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Suomessa.
Ennakkotapauksia oli kaksi, Jukurien päävalmentajan Jarno Pikkaraisen tapaus vuonna 2015 ja Jokipoikien päävalmentajan Ari Aaltosen tapaus aiemmin tältä vuodelta.
Molemmissa tapauksissa tuomiona oli yhden ottelun toimitsijakielto.
Aittolan tuomio pysyi kuitenkin kovana, sillä taustalla oli lautakunnan mukaan poikkeuksellisen törkeä kaksivaiheinen käyttäytyminen sekä turkulaisseuran aiemmat kunnostautumiset toimihenkilörikkeiden saralla.
Jo ottelun aikana Aittola oli näyttänyt epäasiallisia merkkejä ottelutarkkailijaa kohtaan ja teot sen kuin hurjistuivat kamppailun jälkeen. Silloin Aittola oli viskonut banaaneita ottelun tuomariston pukuhuoneeseen ja nimittänyt näitä ”apinoiksi”.
Oikeusturvalautakunta piti ennallaan TUTOn saaman 2000 euron sakon tapahtuneen johdosta.
Aittola haki myös lautakuntakulujensa korvaamista, mutta tätä ei hyväksytty.
Ensimmäisenä Suomesa päätöksestä uutisoi Iltalehti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!