Las Vegasin NHL-seura kohdannut yllättäviä haasteita – ”En edes tajunnut miten monimutkaista se on”
Las Vegasiin tuodaan NHL-seura kaudelle 2017-2018, kun se hyväksyttiin sarjaan mukaan laajennusprosessin yhteydessä.
Bill Foleyn johtama ryhmittymä maksoi 500 miljoonan dollarin liittymismaksun ja sille on tähän mennessä nimitetty muun muassa seurahistorian ensimmäinen GM. Tämän pestin otti vastaan George McPhee.
Mutta.
Yhdessä varsin merkittävässä asiassa vastaan on tullut jopa yllättävän kovia haasteita.
Nimittäin niin nimen kuin logon kohdalla.
– Meillä on paljon nimiä mielessä, mutta monet niistä, joista pidin, ovat tavaramerkittyjä, joten se on ollut pieni ongelma, Foley myönsi medialle konferenssipuhelussa keskiviikkona.
– Otan ilolla vastaan ehdotuksia, varsinkin sellaisista, jotka eivät ole tavaramerkin alla.
Asian kanssa alkaa olla jo hoppu.
– Tavoitteenamme on saada logo ja joukkueen nimi välittömästi. En edes tajunnut miten monimutkaista se on (nimen ja logon hankinta). Se on haastavaa ja teemme tällä hetkellä töitä asian eteen, seuran omistaja Foley vakuutti.
Muun muassa TSN:n mukaan todennäköinen nimi olisi ollut Knights, mutta tälle ei ole tullut kuitenkaan varmistusta. NHL:ltä on tullut ohje asian suhteen niin, ettei nimi saa liittyä suoraan rahapelaamiseen, mistä kaupunki on maailmankuulu.
– Mutta sen pitää edustaa Las Vegasia, sen pitää edustaa sen viihtyvyyttä ja sen pitää olla uniikkimainen. Sen pitää olla sellainen, että ihmiset muistavan sen, kun siitä puhutaan ja he voivat sanoa, että ”nuo kaverit ovat kovia, nuo kaverit aikovat voittaa ja nuo kaverit ovat sitoutuneita”. Joten tarvitsemme tuota ja tuollaista ajattelutapaa nimen taakse, Foley kävi läpi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä