Kulttimaineeseen noussut venäläisvahti kaavailee paluuta NHL:ään?
Monelle NHL-seuraajalle Ilja Bryzgalovin nimi on hyvin tuttu.
Philadelphia Flyersin paidassa pelatessaan Bryzgalov nousi melkoiseen kulttimaineeseen, kun hän jakoi ajatuksiaan HBO:n 24/7 -sarjassa, missä seurattiin kahden joukkueen valmistautumista kohti ulkoilmaottelua. Bryzgalovilla oli varsin mielenkiintoisia tarinoita muun muassa karhuista.
Hänen letkautukset ovat olleet hyvinkin erikoisia useampaan otteeseen.
Nyt Bryzgalov, 35, kaavailee paluuta NHL:ään.
Venäläisvahti oli käynyt harjoittelemassa tiistaina Philadelphiassa ollen samaan aikaan jäällä 10-vuotiaan lapsensa Vladislavin kanssa.
– Kun kerroin pojalleni, että katselen paluuta NHL:ään, hänen silmänsä suurenivat. Hän oli niin innoissaan. Hän on nyt vähän vanhempi ja hän ymmärtää enemmän asioista. Olisi mahtavaa, jos hän voisi katsoa minun pelaavan ja hän voisi oppia ehkä sitä kautta asioita, mitkä voisivat auttaa häntä, Bryzgalov kertoi NHLPA:n -sivuilla.
Viime kaudella Bryzgalov oli täysin pelaamatta. Sitä ennen hän kävi mutkan Anaheim Ducksissa. Se mutka ei mennyt kovin nappiin, sillä kahdeksassa pelissä hänen torjuntaprosentti oli vain 84,7 ja päästettyjen maalien keskiarvo oli 4.19.
Bryzgalov ehti jo ilmoittaa tämän jälkeen lopettamisaikeistaan, joista hän on luopumassa nyt.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n