Jykevä ruotsalaispuolustaja tarttui KooKoon täkyyn – ”Maalin edessä se isoin jätkä”
KooKoo on tiedottanut uusimmasta hankinnastaan.
Ruotsalaispuolustaja Robin Jacobsson liityy KooKoon riveihin. 29-vuotias Jacobsson teki kouvolalaisseuran kanssa yksivuotisen sopimuksen.
Raamikas, liki 190-senttinen ja satakiloinen Jacobsson tuo voimaa KooKoon takalinjoille.
– Robinin odotetaan tuovan kovaa ja jämäkkää puolustuspelaamista. Hän on isokokoinen pelaaja, joka osaa käyttää kokoaan hyväksi. Robin kykenee myös laadukkaaseen kiekolliseen suorittamiseen ja avaamaan peliä laadukkailla ykkössyötöillä, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoo tiedotteessa.
Jacobsson oli päättyneellä kaudella mukana nostamassa Leksandsin takaisin Ruotsin pääsarjaan. Puolustaja teki runkosarjassa 46 ottelussa tehot 4+23 ja yhdeksässä pudotuspelimatsissa pisteet 1+3.
– Olen todella innoissani! Odotan kautta jo innolla. Se on uusi haaste ja seikkailu minulle ja perheelleni, Jacobsson hymyilee.
– Haluan pelata fyysistä peliä, antaa taklauksia ja olla maalin edessä se isoin jätkä, joka pitää huolta, että maalivahtimme on turvassa. Tykkään lähteä mukaan tukemaan hyökkäyksiä ja käyttää laukaustani niin paljon kuin mahdollista, Jacobsson sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”