Isoksi sankariksi noussut Joonas Donskoi taustoitti NHL-seuravalintaansa – ”He olivat ensimmäisiä”
Suomen aikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pelatussa NHL:n finaalien kolmannessa ottelussa isoksi sankariksi nousi Joonas Donskoi.
San Jose Sharksia edustava Donskoi täräytti ratkaisun ensimmäisessä jatkoerässä ja varmisti Sharksille 3-2-voiton (lue lisää)
Donskoin maalin myötä Sharks otti finaalisarjan ensimmäisen voiton. Näin Pittsburgh Penguins on nyt 2-1 edellä voitossa.
Pelin jälkeen suomalaislaituri Donskoilta kysyttiin muun muassa sitä, miksi hän aikanaan valitsi juuri Sharksin.
Donskoi siirtyi Pohjois-Amerikkaan viime kesänä, sen jälkeen kun hän oli pelannut vahvat MM-kisat Leijonien paidassa. Donskoi myös oli Liigassa kevään MVP-pelaaja, kun hän juhlisti Kärppien kanssa mestaruutta.
– He olivat ensimmäisiä, joka osoittivat kiinnostusta minuun. Se oli iso juttu, Donskoi sanoi Sharksista Yahoon mukaan.
Sharksista Donskoi nosti esille mainioita johtajia ja antoi esimerkeiksi Joe Pavelskin, Joe Thorntonin, Patrick Marleaun ja Joel Wardin.
– Samalla tunsin, että täällä olisi mahdollisesti tilaa nuoremmalle kaverille kuten minulle. Ja tarjolla olisi sitten mainiota tasapainoa. Mutta kyllä, tämä on mainio organisaatio.
– Olen todella iloinen, että valitsin Sharksin.
Sharksin paidassa Donskoi on iskenyt kevään pudotuspeleissä tähän mennessä tehot 6+6=12.
Neljäs finaaliottelu Sharksin ja Penguinsin välillä pelataan Suomen aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden