Venäjä ryhtymässä poliittisiin tekoihin World Cup -kohun kanssa – ”Tarvittaessa”
Venäjä ei aio luovuttaa helpolla kohutapauksen kanssa, mikä nousi esille perjantaina viimeisten World Cup -nimeämisten yhteydessä.
Seitsemän nimen joukossa, mitkä osallitujatahot julkistivat, Venäjällä mukana oli puolustaja Slava Voinov.
Voinov poistui NHL:stä ison kohun saattelemana, kun hän oli saanut tuomion perheväkivallasta. Voinov pahoinpiteli vaimonsa ja oli pelikiellossa käytännössä koko 2014-2015 -kauden.
Ensikertalaisena puolet 90 päivän vankeustuomiosta kärsinyt Voinov matkasi lopulta takaisin Venäjälle SKA:han sen jälkeen, kun Los Angeles Kings ja hän olivat purkaneet voimassa olleen sopimuksen.
USA:n maahantuloviranomaiset olivat samalla käsittelemässä sitä, annetaanko Voinoville karkotustuomio.
Asia on vaikuttamassa vahvasti siihen, saako Voinov osallistua ensi syksyllä Torontossa pelattavaan World Cup -turnaukseen.
– Tarkistelemme tätä asiaa, mutta minun näkemykseni mukaan hän ei voi pelata turnauksessa, NHL:n varakomissaari Bill Daly sanoi tiedotteessa.
Venäjä aikoo kuitenkin ottaa kovat keinot käyttöön tapauksen suhteen.
Maajoukkueen päävalmentaja Oleg Znaroks ihmetteli jo aiemmin sitä, miten Voinovin pelaaminen turnauksessa voitaisiin estää, samalla kun taitava kiekollinen puolustaja oli mukana tämän kevään MM-kisoissa.
– Ei tämä asia silloin haitannut, Znaroks sanoi R-Sportille.
Venäjän urheiluministeriöstä viesti oli kuitenkin vielä jyrkempi.
– Olemme valmiina käyttämään diplomaattisia keinoja tarvittaessa, että Voinov voi pelata World Cupissa, urheiluministeriöstä Jurij Nagornich sanoi.
Näin politiikkaa saatetaan hyvinkin sotkea mukaan kohutapaukseen.
World Cup on ohjelmassa 17. syyskuuta – 1. lokakuuta 2016.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa