PIETARI. Leijonat on ottanut tähän mennessä kevään MM-kisoista kuudesta pelistä kuusi voittoa.

Täysi pistepotti on tarttunut mukaan, mutta samainen tilanne on myös Kanadalla.

Molemmat lähtevät alkulohkon päätösotteluun tasapisteistä ja lohkovoitto ratkeaa tiistaina keskinäisessä taistossa.

Testi onkin hyvä niin joukkueille kuin yksilöille.

Kun yksilöistä puhuu, kova mielenkiinto kääntyy kohti tuloksekasta turnausta tähän mennessä pelannutta Patrik Lainetta.

Onko tuo Kanada-peli sinun mielestä iso testi sinulle itsellesi?

– Näkee, että missä menevät nuo ihan maailman parhaat pelaajat. Se on enemmänkin hieno mahdollisuus, että pääsee pelaamaan Kanadaa vastaan ja tuollaisia äijiä vastaan. Kyllähän siinä toki sivussa näkee sen, että miten pystyy pelaamaan. Se on varmaan hyvä mittari, Laine sanoo SuomiKiekko-sivustolle.

Laine on tällä hetkellä MM-kisojen pistepörssin toisena. Kuudessa pelissä hän on saanut kokoon tehot 6+4=10.

Kisoissa hälyä on riittänyt ympärillä paljon, sillä kiinnostusta ensi kesän NHL-draftin kärkinimiin kuuluvaa Lainetta kohtaan on riittänyt paljon.

Mutta se ei ole Lainetta haitannut.

– Onhan tämä aika hienoa. Vaikka joutuukin vähän kysymyksiin vastailemaan, niin ihan mielellään kyllä. Ei ihan joka poika kuitenkaan näihin kisoihin pääse.

– On ollut kyllä hienot kisat tähän mennessä ja vielä kun tosipelit alkavat, niin reissu sen kuin paranee. Koitetaan ottaa kaikki irti tästä.

Keskittymisen Laine on omasta mielestään saanut hyvin pidettyä olennaisessa.

– Tulokset ja pelaamiset kertovat sitä, että on pystynyt ihan pelaamaan. Ei tuossa ole kuitenkaan niin vaikeaa sulkea asioita pois mielestä. Keskitytään tuohon jääkiekon pelaamiseen, ei se niin vaikeaa oo.

Mutta mitä sanot omasta pelaamisesta tällä hetkellä? Missä menet sen suhteen?

– Kyllähän sitä varmaan paremminkin voisi pelata, mutta ihan.. niin. Kyllä siinä parannettavaa on, mutta uskon, että se tässä vielä paranee.

Tiistain Kanada-ottelua varten Laineen ketjukaveri Aleksander Barkov sanoi, että Laine itse tietää hyvin vastassa olevat kaverit, eikä Laineelle tarvitse kertoa heistä sen enempää.

– ”Sasha” jotain värittelee taas. Se niitä enemmän tuntee, kun siellä pelaa. Mää kattelen vaan videolta. Se osaa varmasti paremmin kertoa, että ketä äijiä siellä on.

Barkov väitti Laineen katselevan koosteita aamuisin ja sitä kautta olevan hyvin perillä siitä, millaisia setiä tiistaina onkaan vastassa.

– Katson enemmän ”Sashan” omia highlighteja, ne ovat paljon kivempaa katseltavaa. Silmänruokaa saa kyllä niistä, Laine kehaisee itse hieman väritellen, mutta myöntää:

– Joskus tulee katsottua.

Kovia nimiä Laine pystyykin helpolla luettelemaan.

– (Connor) McDavid tietysti. Nyt on jo maailman parhaita pelaajia. Kiva päästä ensimmäistä kertaa livenä näkemään, että miten se herra pelaa. (Derrick) Brassard, onko se yhdeksän pinnaa naulannut tähän mennessä.. ja onhan siellä kaikki pelaajat kovia. Omat omissa omissa joukkueissa jo ihan huippupelaajia.

– Hyvä joukkue ja ihan hyvä testi saadaan.

Kanadan ja Leijonien välinen ottelu alkaa tiistaina kello 20.15.

Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen