Patrik Laineella edessä erilainen valmistautuminen – ”Outo aika pelata”
PIETARI. Leijonilla tiedossa on hieman erilainen valmistautuminen lauantain Ranska-peliin.
Se kun alkaa jo kello 12:15, mitä muun muassa Patrik Laine hieman ihmetteli.
– Se on vähän outo aika pelata. Saa kyllä varmaan tehdä jotain erillä tavalla kuin että valmistautuisi ihan normaaliin kahdeksalta alkavaan peliin. Aikaisin ainakin nukkumaan, että pääsee ajoissa hereille, Laine mietti perjantain harjoitusten jälkeen.
– Kyllä siinä saa jotenkin herätellä, että on pelissä mukana.
Ihan suoranaiseksi aamuihmiseksi Laine ei itseään kuvaa.
– Jos on aikainen herätys, niin sitten on vähän vaikeampaa. Jos nukkuu saman verran kuin normaalisti, niin ei siinä sitten mitään ongelmaa ole. Kyllä sitä huomenna päästään paikalle.
Ranskalla kisoissa on mukana muutamia varsin kovia pelimiehiä. Tarkkana saa olla.
– Ei olla noissa muutamissa peleissä oltu ihan ytimessä, vaan ollaan vähän poikettu omasta pelistä. Sitä kuitenkin pitää noudattaa. Siellä on paljon hyviä pelaajia ja kyllä hereillä saa olla.
– Mutta esimerkiksi viime peliin saatiin jäähykuria parannettua, mutta totta kai huomenna saa olla hereillä ihan alkumetreistä. Varsinkin jos meinaa ihan ilman ongelmia selvitä.
4 peliin turnauksessa Laine on koonnut tehot 4+3. Tehokkaan alun jälkeen meno on ollut vähän hiljaisempaa, mutta silti Laine on varsin tyytyväinen siihen, miten homma on kulkenut tähän mennessä.
– Ihan hyvää tekemistä. Pystynyt joukkueen peliä ja viisikon peliä ihan hyvin pelaamaan. On siellä tietysti ollut vähän huonompia hetkiä, mutta pääosin ihan jämäkkää tekemistä. Tietysti parantamisen varaa on aina, mutta mun mielestä ihan hyvät ekat matsit on tuossa ollut.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!