Leijonien nuoremmat luottolenkit saamassa juonesta kiinni – ”Ei olla poikia enää”
Kuva: Ilari Isotalo
PIETARI. Leijonien osalta tänä keväänä katseet kääntyvät helposti kohti tähtiä kuten Aleksander Barkovia, Mikko Koivu, Mikael Granlundia ja Jussi Jokista.
Puolustuksen osalta isoina luottolenkkeinä voi odotusarvoltaan pitää Pohjois-Amerikan vahvistuksia. Esa Lindelliä ja Ville Pokkaa.
Lindell iski AHL:ssä 73 peliin tällä kaudella 42 (14+28) tehopistettä, Pokka taas 76 otteluun 45 (10+35) tehopistettä.
Heidän merkityksensä kokonaiskuvassa on lopulta hyvin iso. Lindell on viivamiehenä ykkösylivoimassa, Pokka taas luutii isoja minuutteja tasakentällisin ja alivoimalla.
Heillä yhteinen tarina pohjautuu jo nuorten MM-kisoista, missä he olivat samassa pakkiparissa alkuvuodesta 2014, jolloin Nuoret Leijonat ottivat kultaa Malmöstä.
– Sitä tietää, miten se toinen siellä liikkuu ja osaa lukea vähän liikkeitä. Uskon, että siitä on kuitenkin apua, kaksikosta Pokka miettii yhteisten kokemusten merkitystä SuomiKiekko-sivustolle.
– Tosi helppo on pelata hänen kanssaan. Tekee paristaan paremman. Puhuu paljon kentällä, tuo tukea siihen vierelle, antaa helppoja syöttöjä, Lindell puolestaan luettelee kehuja Pokasta.
Kaksikko palasi yhteen perjantain Valko-Venäjä-peliin, mikä oli samalla Lindellille ensimmäinen ottelu Leijonien mukana tänä keväänä.
– Tuntui ainakin siltä, että heti oltiin samalla sivulla. Puhuttiin siitä, että pyritään pitämään peli mahdollisimman simppelinä, kun molemmat ovat tulleet nyt pienemmästä kaukalosta mukaan. Vähän sellaista totuttelemista se oli tuohon isompaan kaukaloon ja ylipätäänsä rytmittämiseen ja hitaampiin lähtöihin, Lindell mietti.
Pokka, joka pelasi jo tiistaina USA:ta vastaan, myönsi suoraan sen, että perjantain kamppailu oli häneltä itseltään jo huomattavasti parempi.
– Se oli tiistaina vähän sitä, että iso kaukalo, ensimmäinen peli, missä kaikki ei tullut ihan nappia painamalla. Vähän piti miettiä liikaakin, että mitä tekee. Eilinen oli askel parempaan.
– Päästiin hyvin paineen alta pois ja pystyin itse liikuttamaan kiekkoa hyvin ja pelaamaan omilla vahvuuksilla. Uskon, että se oli ihan hyvä peli molemmilta, Pokka mietti.
Pojista miehiä
Lindell täräytti heti melkoiset minuutit alleen ensimmäiseen peliin, kun hän kellotti lähemmäs 25 minuutin peliajan. – Tavoitteena on olla se ykkösäijä tai liideri siellä peräpäässä. Ainakin minuutit olivat kohdillaan, Lindell hymähti. – Peli tuntui paremmalta mitä odotin. Onneksi tuntuma paranee koko ajan, ihan joka jäällä. Tuntui siltä, että vähän nopeammin meni eilen hapoille, mutta se varmaan johtuu aikaerosta, mitä tässä käy läpi. Mutta kiva oli pelata ja kiva, että sai vastuuta. Hyvä startti saatiin, Lindell jatkoi. Torstaina Lindell ei vielä päävalmentaja Kari Jalosen sanoin meinannut pysyä pystyssä harjoituksissa. Lauantaina tuntemukset olivat huomattavasti paremmat. – Koko ajan kiekko tottelee paremmin ja tulee vähemmän kompuroitua jäällä. Mutta miten Lindell ja Pokka ovat muuttuneet viimeisen vuoden aikana? Lindell painoi menemään viimeksi Euroopassa Tshekissä pelatuissa MM-kisoissa, Pokka taas ehti lähinnä käydä mutkan kesäharjoitusten lopulla Kärppien reeneissä vierailevana tähtenä. – Ikää ja kokemusta on tullut lisää. Ehkä miehisyyttä myös. Ei olla poikia enää, Lindell hymähtää. – Varmasti sitä on kasvanut fyysisesti ja henkisesti. Ja tullut mentyä pelaajana eteenpäin. Paljon parempi pelaaja olen mitä olin silloin viime syksyllä, Pokka miettii omalta kohdaltaan. Leijonilla turnauksessa on jalkeilla kova joukkue, joka kuuluu ehdottomiin ennakkosuosikkeihin. Positiivisia asioita paistaakin läpi. – Hyviä kokeneempia ja hyviä nuoria äijiä. Hyvä sekoitus mukana. Nautitaan joka päivästä ja tärkeää on se, että mitä tehdään joka päivä. Turha sitä on kuitenkin liikaa miettiä eteenpäin, Pokka sanoo menestymisodotuksiinkin liittyen. Seuraavan kerran Lindell ja Pokka viilettävät pakkiparina sunnuntaina, kun Leijonilla vastassa on Saksa. Ottelu alkaa kello 16:15. Ilari Savonen, Pietari Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!