Leijonien maalilla ”vihdoin” muutoksia – ”Totta kai se on haasteellinen paikka”
PIETARI. Leijonat tekee sen MM-kisojen neljänteen otteluun muutoksia maalivahtiosastolla, kun nyt aloittavana maalivahtina toimii Juuse Saros.
Aiemmat kaikki kolme peliä on torjunut Mikko Koskinen, joka on myös kantanut suurta vastuuta jo ennen turnauksen alkua.
Paljoa muutoksia kyseisellä osastolla ei ole tapahtunut, eikä esimerkiksi Saros ole pelannut tähän mennessä pelin peliä Leijonien mukana tänä keväänä.
Mutta nyt pelaa. Ja ehkäpä voi sanoa, että vihdoin.
– Ei ole ollut mitään varmaa suunnitelmaa. Ihan päivä kerrallaan ollaan menty, Saros puhui peluutuskuvioista.
– Totta kai se on haasteellinen paikka olla tuossa, mutta ei siinä muu auta. Positiivinen fiilis ja ei sitä ikinä tiedä, että milloin sitä pääsee näyttämään. Ei siinä ihmeempiä, Saros jatkaa.
Tieto pelaamisesta oli kantautunut jo tiistain puolella.
– Eilen hän sai tietää, että hän pelaa, päävalmentaja Kari Jalonen taustoitti.
Nyt Saros hyppää kehiin kehiin tilanteeseen, jossa voi käydä hyvinkin niin, ettei kuteja välttämättä tule hirveän paljoa. Unkari kun on selkeä altavastaaja ainakin lähtökohtaisesti.
– Parhaani yritän, mutta onhan se vähän erilainen tilanne. Uskon kuitenkin, että pystyn valmistautumaan ihan hyvin. Tärkeää on se, että saa hyvän fiiliksen.
– Totta kai se helpottaisi pelaamista, jos saisi hyviä kuteja alkuun, mutta koitetaan pysyä hereillä. Ihan sama, että tuleeko siellä viisi läpiajoa alkuun vai etteikö tule kuteja alkuun ollenkaan. Se on aina vähän tuo maalivahdin tontti ettei ikinä tiedä mitä tapahtuu, Saros puhuu tulevasta.
Jos on Saroksella nyt erilainen tilanne edessä illan Unkari-pelin osalta, on hänellä jännitettävää myös seurajoukkueen osalta. Nashville Predators pelaa nimittäin ratkaisevan seitsemmänen ottelun San Jose Sharksia vastaan tulevana yönä.
– Tuloksia katselen, mutta joo siellä on kyllä jännät paikat. Iso peli niille. Mutta hyvinhän ne ovat vetäneet, Saros tuumaa luottavaisena ja rauhallisena.
Unkarin ja Leijonien kohtaaminen starttaa illalla kello 20.15.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?