Leijonat pysäytti markkinoidun Punakoneen – ”Se yskähteli tänään”
MOSKOVA. Lauantaina Moskovan Ice Palace hiljeni.
Leijonat 3, Venäjä 1, näkyi kolmannen erän päätteeksi.
Pelin alussa meteli hallissa oli melkoinen. Ei ainoastaan siksi, että hallin DJ oli ilmeisesti menettänyt kuuloaistinsa ja soitti korvia särkevällä äänellä musiikkia, vaan myös siksi, että venäläiset olivat hullaantuneita.
Siihen päälle vielä 1-0 isännille.
– Vähän niin kuin ohhoh-maali tuli siihen. Mutta ei me siihenkään millään tavalla jääty kiinni tai hermostuttu siitä. Se meidän focus pysyi siinä voittamisessa ja siinä pelissä, Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen näki.
Toisessa erässä alkoi tuulemaan. 1-1, 2-1-johtomaali ja vielä 3-1.
Sebastian Aho, Jussi Jokinen, Aho.
– Tuolla pukukopissa on paljon johtavia pelaajia. He puhuvat oikeista asioista ja vievät joukkuetta eteenpän. Ja se joukkue on kasvanut tämän turnauksen aikana yhteen. Nyt me ollaan tavoittelemassa sitä unelmaa.
Jalonen puhui finaalista ja sen voittamisesta. Sinne Leijonat selvisi, kun se kaatoi markkinoidun Punakoneen.
– Heillähän on ollut täällä joka puolella mainoksia Punakoneesta. Se vähän yskähteli tänään.
– Kyllähän se hyvältä tuntuu, kun laitetaan isäntämaa istumaan täällä, Jalonen myhäili Moskovassa kamppailun jälkeen.
Tietyllä tavalla joukkue voitti yksilöt, loppupeleissä.
– Se voi kuulostaa vähän hullulta, mutta me puhutaan suomalaisessa kiekkoilussa siitä viisikon pelaamisesta. Nuo ovat taiteilijoita. Venäläinen pelaaja on taiteilija. Me ollaan matemaatikkoja. Me pelataan hyvin viisikkona yhteen ja luotetaan siihen. Tässä on tulos.
– Mutta tämä on pelaajien ansio. Meidän tehtävä on auttaa heitä, niin viisikkoina kuin ylivoimien sun muiden osalta. Tänään kaksi ylivoimamaalia, aika ratkaisevia maaleja. Sekin on hieno asia.
– Mutta jälleen kerran pitää voittajien olla nöyriä. Laittaa ajatuksia kohti finaalia.
Siellä koko turnauksen kantanut teema on jälleen esillä.
– Siellä (finaalissa) halutaan olla taas parempia, Jalonen viitoitti.
Ilari Savonen, Moskova
Twitter: @ilarisavonen
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli ennen MM-kisoja – Jesse Puljujärvelle kaavaillaan isoa roolia
- Nyt jysähti – Kärpät julkisti massiivisen pelaajasopimuksen!
- Konsta Heleniuksesta, 17, tipahti täysin poikkeuksellinen NHL-arvio rapakon takaa!
- JYP rysäytti hankinnan tiskiin – haaviin CHL-mestari!
- Varausarvonta tehty – Macklin Celebrinin NHL-seura selvisi!
- Huippuvahvistuksia MM-jäille – Sveitsi vahvistuu kahdella NHL:n tähtinimellä
- Jymypaukku! IS: Raimo Helminen päävalmentajaksi Liigaan
- Kanadalle viime hetken täsmävahvistuksia – superlupaus ja NHL-kärkivaraus rannalle MM-kisoista!
- Ehdokkaat NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi julki – supertähti jäi tylysti rannalle
- Kiekko-Espoo rysäytti: Haaviin Nuorten Leijonien MM-kultahyökkääjä!
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- HS: Jokerit dominoi pelaajamarkkinoita – hurjia muutoksia rosteriin!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!