Leijona-debytantti sai sen mitä hakikin – ”Toivon että tuli annettua sellaisia näyttöjä”
PIETARI. Sunnuntain Slovakia-ottelussa isossa kuvassa nousi esille se, miten vahva Leijonien uusittu nelosketju olikaan.
Antti Pihlström oli saanut vierelleen jo kisoissa aiemmin ketjukaverina toimineen Tomi Sallisen sekä turnauksen ensimmäistä otteluaan pelanneen Mikko Rantasen.
– Meillä peli lähti pyörimään heti ensimmäisistä vaihdoista lähtien. Saatiin hyvä fiilis siihen ja ylipäätänsä paikkoja oli paljon, Pihlström mietti ketjun pelaamisesta SuomiKiekko-sivustolle.
– Oli 3-4 huipputonttia ja taisi tolppaa sun muuta olla vielä. Ja sitten vielä ”Pillun” maali. Se oli hyvä peli meidän ketjulta, Rantanen komppasi.
Saman allekirjoitti myös päävalmentaja Kari Jalonen.
– Se ketju alkoi heti toimimaan. Rantanen toi siihen luistelua, vahvaa kiekollista peliä ja aiheutti pari jäähyä. Kahdeksan paikkaa ja tekivät yhden maalin. Saatiin nelosketjulta tänään kyllä hyvä panos. Osa varmaan oli sen Rantasen tulon myötä tullutta, Jalonen mietti.
Eikä Jalonen ollut ainoa, joka Rantasen MM-kisatason debyyttiä hehkutti.
– Pelasi todella hienon pelin. Vahvoja haastoja, tasapainoista pelaamista, ketjukaveri Pihlström hehkutti.
– Tosi nälkäisenä ja odottavaisena sitä on tuossa ollut, kun oli viisi peliä sivussa. Nyt pääsi irti, niin sitten oli todella fressi olo. Mutta ei tuossa hirveästi jännittänyt. Viettänyt aikaa jätkien kanssa ja tuntee heidät. Ja on nähnyt, etttä millaista se lätkä täällä on, Rantanen mietti itse ja tiivisti perään:
– Ihan tyytyväinen voi olla.
Ennen sunnuntain Slovakia-ottelua Rantanen halusi lähteä antamaan sellaiset näytöt, että saisi jatkaa ketjussa myös tiistain Kanada-peliin.
– Toivon, että tuli annettua sellaisia näyttöjä. Mutta valmennus sen päättää, että miten mennään silloin, Rantanen pohti vielä itse pelin jälkeen.
Tälle vastaus tuli nopeasti päävalmentaja Jalosen suunnalta.
– Mikäli ei mitään sairasteluja tai sun muita tule, niin tuolla ketjulla mennään myös Kanada-pelissä.
Ehkäpä hyvä niin. Nelosketjulta kun nähtiin Slovakia-ottelussa koko turnauksen paras suoritus.
– Se oli. Oltaisiin voitu tehdä pari-kolme maalia vielä lisää, Pihlström allekirjoitti.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!