Lähde: Venäjä säästyy isolta rangaistukselta – kuristamisjupakka painettiin villaisella
Sport-Ekspressin mukaan Venäjä säästyy todella isolta rangaistukselta, sillä päävalmentaja Oleg Znaroksia ei tulla hyllyttämään MM-välierästä Suomea vastaan.
Znaroks kohautti Saksa-pelin jälkeisessä pressitilaisuudessa uhittelemalla Venäjän ex-lehdistövastaavalle ja nykyiselle toimittajalle Igor Larinille, joka on ilmeisesti piikitellyt Znaroksin suuntaan Saksan valmentajan kautta.
Larin oli huomauttanut, että ensimmäistä kertaa MM-jääkiekon historiassa pudotuspeleissä oli vastassa kaksi saksalaista valmentajaa, joilla hän tarkoitti Marco Sturmia ja myös Saksan kansalaisuuden omaavaa Znaroksia. Ja tästähän Znaroks ei pitänyt alkuunkaan.
– Sääli, etten kuristanut sinua jo sikiönä, Znarok oli sanonut Larinille venäläislehti Sportfakt-sivuston mukaan.
Sport-Ekspressin mukaan Kansainvälinen jääkiekkoliitto ei tule kuitenkaan puuttumaan jupakkaan, joten Znaroks säästyy rangaistukselta. Ilmeisesti IIHF ymmärsi Znaroksin kommentin vitsinä, eikä näin ollen ala Venäjää sanktioimaan.
Kertoimet (Expekt)
Suomi – Venäjä, lauantai 21.5. klo 16.15
2,95 – 4,20 – 2,05
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomesta ja Ruotsista murskakritiikkiä MM-kisoille: ”Se on kylmä fakta”
- Brittien sankarivahdilla hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa kovat keinot käytössä
- Ruotsista syytöksiä Jukka Jalosen joukkueelle: ”Surkeaa toimintaa Italialta”
- Colorado Avalanche on nyt selkä seinää vasten – Vegas lähellä kovaa temppua
- Antti Pennanen suitsuttaa nuorta Konsta Heleniusta
- Antti Pennaselta huojentava tieto Leijonien terveystilanteesta
- Leijonat nujersi Iso-Britannian – Ville Heinola laittoi verkon heilumaan ja viinan virtaamaan
- Leijonissa piilee tuleva NHL-tähti – Ville Nieminen täräytti: ”30 maalia ja 70 pistettä”
- Jokerit hurjastelee siirtomarkkinoilla – entinen Liigan supertähti tähtäimessä!
- Huippukauden pelannut Eero Teräväinen: ensi kauden seura selvillä
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat
- MM-kisoissa pamahti harvinainen murskavoitto – viimeksi tämä tapahtui 87 vuotta sitten