Kari Jaloselta irtosi ylistyksiä – Leijonilta ”paras 60 minuutin suoritus”
Kuva: Ilari Isotalo
PIETARI. Leijonilla sunnuntain Slovakia-ottelu tuotti jälleen yhden uuden voiton.
Kuusi peliä, kuusi voittoa, maaliero 25-8.
Vahva meno jatkuu.
Tuorein kamppailu tuotti Leijonille 5-0-voiton.
Hehkutettavaa löytyikin, mutta kovasti esille nousi se, että miten uusittu nelosketju lähti toimimaan.
– Sanotaan näin, että olin erittäin tyytyväinen heidän esitykseen. Se ketju alkoi heti toimimaan. (Mikko) Rantanen toi siihen luistelua, vahvaa kiekollista peliä ja aiheutti pari jäähyä. Kahdeksan paikkaa ja tekivät yhden maalin. Saatiin nelosketjulta tänään kyllä hyvä panos. Osa varmaan oli sen Rantasen tulon myötä tullutta, päävalmentaja Kari Jalonen mietti SuomiKiekko-sivustolle.
Tästä kompensoitui myös koko pelin kuva.
– Pysyttiin kiekossa mikä oli meidän sotasuunnitelma. Vahvoja, pitkiä hyökkäyksiä. Kyllähän me saatiin tänään neljän ketjun vahva peli ja ennen kaikkea se, että me pelattiin neljällä ketjulla hyvää kiekkoa ja hyvää lätkää. Pysyttiin kiekossa, haastettiin ja pakit vielä tukivat hyvin siihen päälle. Siihen vielä Juusen (Saros) nollapeli päälle. Siinä oli hyvä paketti. Kurinalainen joukkuepaketti, Jalonen kehui.
Siihen, että muuttiko Saroksen turnauksen toinen nollapeli astelmaa maalivahtipeluutuksessa, Jalonen ei lähtenyt suuremmin kommentoimaan.
– Me ollaan hyvässä tilanteessa. Molemmat pelaavat hyvin.
– Ei olla vielä mietitty, Jalonen sanoi peluutukseen liittyen.
Leijonilla oli haussa muun muassa Jalosen ja useamman pelaajan suusta ehjä 60 minuutin suoritus.
Oliko tämä sitä tai lähellä sitä?
– Kyllä se oli sitä. Tämä oli meidän paras 60 minuutin suoritus. Kiitos siitä menee pelaajille.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa