Kari Jalonen paljasti syyn viimeisen NHL-kortin hylkäämisellä – ”Roolit täynnä”

PIETARI. Leijonien lopullinen kisamiehistö, eli se joukkue, millä se menee turnauksen loppuun asti, tuli julki perjantaina, kun kaksi viimeistä kisapassia leimattiin.
Ne menivät Jani Lajuselle ja Mikko Rantaselle.
– Pojat ovat olleet tärkeässä roolissa. Ovat olleet syvyyspelaajia ja tehneet hyvin hommia. Nyt tehtiin päätös siitä, että heidät otetaan mukaan. Lajunen pelaa nelosen keskellä huomenna ja Rantasen tilanne on vähän auki. Riippuu siitä, että otetaanko 13 hyökkääjää vai 8 puolustajaa. Sitä ei ole vielä päätetty, Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen kertoi passien leimauksesta.
Samalla varmistui myös se, ettei Leijonat ota NHL:n puolelta Miikka Salomäkeä mukaan, joka olisi ollut vielä vaihtoehtona.
– Ne roolit (häntä varten) ovat täynnä. Ne vahvuudet ja mitä roolia hän pelaa, niin siihen on pelaajat jo valittu, Jalonen perusteli taustaa.
– Me haluttiin katsoa nuo seiskapelit. Nyt tiedetään, että ketkä menivät jatkoon ja nyt pöytä on putsattu. Kaikki tietävät nyt, että tämä on meidän joukkue ja hyvä niin.
Näin Leijonat päätyi ottamaan mukaan Pietarissa joukkueen kanssa harjoitelleet, mutta aiemmat pelit katsomossa seuranneet pelaajat mukaansa.
– He ovat hoitaneet hommansa täällä hyvin ammattimaisesti. Olemme pitäneet molemmat pelaajat tietoisina siitä, että missä mennään. Ne spekulaatiot, mitkä voisivat pyöriä ympärillä, on poistettu tuolla.
Lajusen osaamisesta Jalosella on hyvä ennakkotietoa. Roolia on heti luvassa myös erikoistilanteiden puolella.
– Hän on ollut meillä mukana kahdessa turnauksessa tällä kaudella ja nähtiin hänen vahvuudet hyvin tuolla Tapparan pudotuspelitaipaleella myös. Niitä hänen pitää tuoda mukaan. Alivoimapeliin hänet tuodaan (Antti) Pihlströmin pariksi ja samalla hänen pitää pystyä johtamaan nelosketjua laadukkaasti.
– Saatiin (Tommi) Kivistöltä ja (Juuse) Sarokselta huippusuoritukset tuohon edelliseen peliin. Toivotaan, että Lajunen onnistuu myös ja tuo oman panoksensa tuohon Ranska-peliin, Jalonen sanoi tulevasta.
Ranskan ja Suomen välinen kohtaaminen alkaa lauantaina jo 12:15.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
Kertoimet (Expekt)
Ranska – Suomi, lauantai 14.5. klo 12.15
19,00 – 14,50 – 1,05
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokiselta suoraa tekstiä HIFK:sta: ”Erittäin paljon vaikeuksia”
- NHL-valmentaja auto-onnettomuudessa – ajoi päihtyneenä kolme lasta kyydissään
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!