Aleksander Barkovin yllä leijui erilaisia huhuja – ”Ei pidä paikkaansa”
MOSKOVA. Leijonien pelillinen ykkössentteri ja tähtihyökkääjä Aleksander Barkov joutui jättämään kevään MM-kisoissa puolivälieräkamppailun Tanskaa vastaan välistä sairastelun takia.
Tai ainakin sairasteluun viitattiin poissaolon syynä.
Huhuja kuitenkin levisi ilmoille muun muassa siitä, että todellinen poissaolon syy olisi ollut aivotärähdys.
– Ei pidä paikkaansa. Se oli flunssa vain, Barkov itse sanoi finaalin jälkeen.
Barkov itse ihmetteli puolestaan huhua, jonka mukaan hän olisi ollut vatsataudissa ennen finaalin alkua.
– Mistä tämmöinen huhu on tullut? Ei mitään hajua.
Finaalista jäi niin Barkoville kuin Leijonille karvas maku. Puolustuspelaaminen, mikä oli tiivistä läpi turnauksen, toimi jälleen, mutta Kanada hallinnallaan vei peliä ja vei Leijonien energiat.
– Hyökkäyspelaamisesta jäi kiinni. Mun mielestä me puolustettiin hyvin, vaikka Kanadalla taisi olla kiekko melkein 80-prosenttia ajasta meidän päässä. He pyörittivät, mutta me silti puolustettiin hyvin, eikä annettu hirveästi maalipaikkoja. Ja jos annettiin, niin ”Kossu” (Mikko Koskinen) oli erinomainen. Jälleen kerran antoi meille mahdollisuuden voittaa.
– Ei vain pystytty pitämään kiekkoa heidän päässä ja luomaan paikkoja voittoa ajatellen, Barkov analysoi.
Leijonat päästi turnauksessa lopulta vain kymmenen maalia yhteensä kymmenessä pelissä, mikä on kova saavutus. Mutta finaalissa siitä ei ollut lopulta hirveästi iloa.
– Ennen peliä valmistauduttiin hyvin ja jätettiin kaikki tänne kaukaloon. Mutta Kanada oli parempi.
– Iso pettymys totta kai, Barkov myönsi.
Matka Leijonilla oli joka tapauksessa hieno. Sille arvoa Barkovin mukaan pystyy varmasti antamaan jossain vaiheessa paremmin.
– Kaikki ajatukset olivat siinä, että voitettaisiin tuo finaali. Varmaan jatkossa pystyy arvostamaan enemmän.
Ilari Savonen, Moskova
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!