Yllättikö Kärpät-sarjassa mikään, Jussi Tapola? – ”Ei välttämättä osannut odottaa”
Kuva: Juha Tamminen
Tappara onnistui tekemään tiistaina tempun, mihin se ei ollut pystynyt kahtena edellisenä keväänä Liigassa.
Voittamaan Kärpät pudotuspelisarjassa.
Varsinkin sarjan alkuhetkillä näytti siltä, että Tappara suorastaan kävelee jatkoon. Mutta näin ei suinkaan käynyt.
Kärpät heräsi tai oikeastaan lähti reagoimaan siihen, missä se aidosti oli.
Tästä myös Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola puhui sarjan päättymisen jälkeen suoran kysymyksen kautta:
Yllättikö tässä sarjassa oikein mikään?
– Oikeastaan se yllätti, että omalla pelillä ja omalla tavalla pystyimme rikkomaan tuota Kärppien peliä niin, että he muuttivat sitä lopulta paljon. He eivät olleet oikeastaan kahteen vuoteen muuttaneet pelaamisessaan hirveästi mitään. Nyt siellä rupesi tulemaan erilaista keskustan puolustamista ja vähän erilaista hyökkäämistä. Se oli ehkä sellainen, mitä ei välttämättä itse osannut odottaa. Ajattelin, että Kärpät takoo tuolla omalla pelitavallaan hamaan loppuun asti, mutta kyllä siellä muutoksia tuli. Onneksi pystyttiin niihin reagoimaan, Tapola puhui SuomiKiekko-sivustolle.
Keskialuetta Tappara pystyikin hallitsemaan väkevästi koko sarjan ajan.
– Pelaajat olivat siinä isossa roolissa, koska puhuttiin siitä, että me tarvitaan vaistoja siihen, kun Kärpät haluaa pitää kiekkoa. Ettei me vain itse vetäydytä puolustamaan, vaan meidän pitää olla aktiivisia. Kun on hyvät pelaajat, jotka luistelevat ja lukevat niitä syöttösuuntia ja osaavat puolustaa siellä hyökkäysalueella hyvin, niin sieltä tuli ainakin niiden kahden ensimmäisen pelin avain, Tapola mietti.
Vaikka Kärpät ilmoittautui hyvin väkevästi sarjaan mukaan kyseisten kahden pelin jälkeen, onnistui lopulta Tappara kampeamaan itsensä jatkoon. Tietyllä tavalla kolmas kerta toden sanoi.
– Jos kolmannen kerran ottaisi takkiin, niin saattaisihan siitä pieni peikko syntyä. Mutta nyt ei tullut ja hyvä niin. Kovia pelejä tässä ovat kaikki olleet ja iso arvostus tuota Kärppien joukkuetta, valmennusta ja koko porukkaa kohtaan. Ei tässä mitään ilmaiseksi saanut, Tapola myönsi sarjan päätyttyä.
Sitten HIFK
Nyt Tapparalla edessä on finaalisarja HIFK:ta vastaan, mikä starttaa perjantaina. – Varmasti joukkue on tuossa kasvanut ja tiedetään se, että ei meidän tarvitse mitään uutta keksiä. HIFK saa aloittaa finaalit vähän tuoreempana, niin nyt täytyy vain kerätä energiaa hirveän paljon. Vähän henkistä taukoa, katsotaan vähän HIFK:ta ja sitten all in. Miten näet henkilökohtaisesti, tuleeko pelin kuva muuttumaan? – Kyllähän HIFK erilainen joukkue on kuin Kärpät. Siihen sopeutuminen on taas oma haasteensa. Oikeastaan Lukko ja Kärpät, niin ei heidän välillä ei ollut niin isoa muutosta meille pelitavallisesti, mutta nyt varmaan vähän isommin heilahtaa tuohon HIFK-sarjaan. Eli? – Heidän (HIFK) hyökkäysvoimansa ja heidän hyökkäyspelissä päätypeli ovat aika poikkeuksellista. Noilla asioilla he ovat vieneet tuota JYP-sarjaa koko ajan ja he ovat myös parantaneet puolustamista ja puolustavat nyt äärimmäisen hyvin. Ehkä nämä (Lukko, Kärpät) puolustavat träppiä ja keskustaa koko ajan, kun taas HIFK tulee kovaa päälle ja kovaa päätypeliin. Ja ehkä he pelaavat hyökkäyspelin kautta enemmän kuin Lukko ja Kärpät, jotka ovat taas puolustuslähtökohdallisesti liikenteessä, Tapola käy läpi. Mutta silti aivan suoranaista hyökkäyspelin juhlaa Tapola ei lähde odottamaan. – Se on toki vaikea sanoa. Jos se menee siihen, niin sitten hyökkäyspelissä pitää olla hyvä. Uskon, että se on puolustuspelinäytöstä ja hyökkäyspelinäytöstä. Ei tätä pelkästään hyökkäämällä tai puolustamalla voiteta. Tapparalla lähtökohdat tulevaan sarjaan ovat varsin hyvät, sillä tällä hetkellä sen kokonaispaketissa ei falskaa oikeastaan mikään. Sen maalivahtipeli toimii, sen puolustaminen on tiivistä, sen hyökkäyspelaamisessa on variaatiota, nopeutta ja terävyyttä sekä sen ykköstähdet ovat pelanneet vahvasti, eikä alisuorittamista ole näkynyt. Eli varmasti aika luottavainen olo on tällä hetkellä, Jussi Tapola? – On, on. Kyllä tässä joukkueeseen luottaa. Nytkin seiskaottelussa oli sellainen rauhallinen joukkue koko ajan. Määrätietoinen ja rauhallinen. Silloin se luottamus entistä enemmän kasvaa. Ilari Savonen Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?