Venäjän jääkiekkoliitolta paljastus: U18-pelaajat käyttivät meldoniumia

Venäjän jääkiekkoliitto on vihdoin kertonut syyn, minkä takia se hyllytti koko alle 18-vuotiaiden maajoukkueen MM-kisojen kynnyksellä (uutinen).
Venäjän jääkiekkoliitto myöntää, että alle 18-vuotiaiden maajoukkueen pelaajat käyttivät meldoniumia, joka on vuoden alusta luokiteltu kielletyksi aineeksi. Venäjän alle 18-vuotiaiden maajoukkueen meldoniumin käyttö kuitenkin lopetettiin hyvissä ajoin syksyllä 2015, kun WADA oli informoinut sen menevän kiellettyjen aineiden joukkoon tammikuusta 2016 alkaen.
Ongelmana on, ettei Venäjän jääkiekkoliiton mukaan ole täyttä selvyyttä siitä, että milloin meldonium häipyy totaalisesti ihmisen elimistöstä. Liitto halusi suojella pelaajiaan ja hyllytti koko U18-maajoukkueen MM-kisoista, jonne se lähetti vuotta nuoremman U17-ryhmän.
Venäjän kannalta kyseessä ei ole siis mikään dopingrike, koska meldoniumin käyttö on ollut sallittua ennen vuodenvaihdetta. Rike siitä olisi tullut vasta sitten, jos joku U18-pelaajista olisi kärähtänyt meldoniumista itse MM-kisoissa.
Näin ollen Championat-sivuston ja Sport-Ekspressin epäilyt osuivat oikeaan: Venäjän jääkiekkoliitto pelkäsi kiinnijäämistä (uutinen).
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Ilvekseltä karu tiedote
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!