OULU. Tapparan maalinsuulla torjuva Tomi Karhunen on voittanut viime vuosina mestaruuksia Oulussa. Nyt asetelma on huomattavasti erilainen, mitä se kahtena viime keväänä on ollut. Nyt pitäisi pysäyttää Kärpät, kun aiemmin on pitänyt pysäyttää kiekkoja Kärppiä varten.

Perjantaina välieräavauksessa Karhunen oli illan hahmoja, kun hän otti pari melkoista ryöstötorjuntaa ja varmisti Tapparalle ensimmäisen kiinnityksen.

– Välillä noita (pahoja paikkoja) tulee, mutta niin pitkään kun kiekko on pelissä, niin jotain pitää yrittää heittää sinne eteen. Tällä kertaa mentiin räpylä edellä. Se tepsi, Karhunen kävi läpi kolmannen erän pahoja paikkoja ja niiden eteen venymisiä.

Joukkuetovereilta kiitosta tuli kuitenkin avoimesti.

– Voittava joukkue tarvitsee voittavan maalivahdin. Hyvä peli ”Karhulta”, hyökkääjä Veli-Matti Savinainen hehkutti.

– Ensimmäiset 10 minuuttia olivat vaikeita, eikä päästy oikein peliin sisään. Kamppaileminen ja sellainen vaistoilla pelaaminen puuttui. Mutta sitten kun päästiin luistelemaan ja kamppailemaan, niin todettiin, ettei tämä niin kummallista ole tämä jääkiekko. Sitten hyvä erän loppu ja toinen erä. Sen jälkeen se (kiinnitys) vaati sitä, että pistettiin paikoista sisään ja loppuun tuli vielä huipputorjuntoja. Hyvä voitto, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola iloitsi.

Karhusen lisäksi isossa kuvassa esillä oli erityisesti Henrik Haapalan, Jani Lajusen ja Kristian Kuuselan ketju, joka vastasi kahdesta Tapparan maalista 3-1 kirvesrinnoille päättyneessä ottelussa. Ketju pisti hyvin myös Sebastian Ahon johtamaa Kärppien syömähammasta pimentoon.

– Mutta kyllä tässä ollaan tyytyväisiä kaikkiin pelaajiin, kaikki olivat hyviä tänään. Joku tekee aina maalit, joku toinen puolustaa, joku pelaa alivoimaa ja ylipäätänsä sitä kautta ne roolit ovat selvät. Koko joukkuetta tarvitaan, Tapola kävi läpi, eikä niinkään keskittynyt hehkuttamaan yhtä yhdistelmää.

Varmaa on se, että Tappara tulee lujaa sarjan toiseen peliin Tampereella. Mutta sitä samaa Tapola odottaa myös Kärpiltä.

– Heillä edellisessä sarjassa TPS:ää vastaan, hävisivät ensin täällä ja oliko sitten 1-6 Turussa. Onhan se selvä juttu, että he tulevat entistä kovempaa huomenna.

– Mutta ei tämä mitään uutta tai ihmeellistä tuonut. Tiedetään miten vahva joukkue Kärpät on ja miten kurinalaisesti he pelaavat ja miten taitavia yksilöitä siellä on. Hyvin valmennettu joukkue, niin siinä pitää pystyä olemaan itse ihan äärirajoilla, Tapola puhui vastustajasta lauantain lähtökohtiin myös viitaten.

Lauantaina sarja jatkuu siis Hakametsässä. Finaaleihin pääsy vaatii neljä voittoa.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen