TAMPERE. Kärppien ja Tapparan sarjassa alkumetrit uhkailivat jopa tylsää ylimarssia.

Toisin on käynyt.

Torstain jälkeen tilanne on 2-2. Vaikka Tappara voitti kaksi ensimmäistä ottelua.

Kärpät pystyi parantamaan tiistaina huimasti kotiotteluunsa ja taisteli sitkeän puolustuspelitaiston jälkeen itsensä rinnalle sarjassa.

– Tultiin hyvin vieraspeliin ja kaksi maalia viidellä viittä vastaan. Oli hyvä otetta siinä, mutta hölmöiltiin itse. Ei auta kolmelle mennä Tapparaa vastaan. Tuli (Patrik) Laine, jonka laukaus on ihan maailmanluokkaa. Vaikka siinä yrittää olla edessä, niin ei. Siinä oli molemmat maalit Laineen hyvyyttä. Se oli vähän kylmä suihku meille siihen ensimmäisen erän loppuun ja se näkyi sitten myös toisessa erässä. Mutta pitää kyllä sanoa joukkueen sitkeydestä puolustaa. Kaksi alivoimaa tapettiin kolmannessa erässä ja kaksi jatkoerässä. Ratkaisussa (Jesse) Puljujärvi tuli tuoreena jätkänä ja iski hienon maalin, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki kävi omia näkemyksiään läpi SuomiKiekko-sivustolle.

– Mutta ollaan iloisia siitä, että ottelusarja on tasan.

Ylitystä tuli Laineelle, mutta myös kovasti omille.

– Tosi ylpeä olen tuosta sitkeydestä ja puolustushalukkuudesta. Joku esimerkiksi Taneli Ronkainen vetää 20 minuuttia. Todella upeita suorituksia, Marjamäki hehkutti.

Kärpillä esimerkiksi Lasse Kukkonen ja Jani Hakanpää kantoivat suurta vastuuta, mikä näkyi.

– Kyllä sen huomasi tuossa jatkoerien välissä erätauolla, että äijät olivat niin puhki, etteivät pystyneet puhumaan mitään. Piti vain kerätä energiaa ja hyvä, että saatiin poikki toisen jatkoerän alussa.

Nyt Kärpät on onnistunut nousemaan sarjassa takamatkalta rinnalle. Oululaisjoukkueesta on tullut vastausta huutoon Marjamäen mukaan.

– Tuijoteltiin toisiamme kaksi päivää silmiin ja sitten saatiin hyvä peli Raksilassa. Tänään oltiin vähän sillassa ja Tappara vei välillä peliä, mutta puolustuksen sitkeys ja kärsivällisyys olivat avaimia voittoon.

Tapolalta jälleen huutelua

Tapparan leiristä päävalmentajalta Jussi Tapolalta on nähty monenlaisia kommentteja jo tässä vaiheessa sarjaa.

Ja taas tuli möläytys. Nyt Kärpistä joukkueena.

– Jos katsot heidän rosteria, joukkuetta ja pelaajistoa, niin ei varmaan noin kallista joukkuetta ole koskaan ollut Suomessa, Tapola heitti.

– Kyllä me ollaan altavastaajia tässä sarjassa ja meidän pitää raapia ihan parasta irti meidän joukkueestamme jokaisella hetkellä, Tapola jatkoi sarjaan liittyen.

Sinänsä Tappara ei huonoa peliä torstaina pelannut, vaikka lähtökohdat olivat haastavat muun muassa Kristian Kuuselan poisjäännin myötä.

– Kovaa tautia tuolla jyllää, niin ei ole helppoa tämmöiset pitkät pelit. Muutama jäi sivuun, mutta sydämmellä mennään.

– Äärimmäisen hieno ja kova jääkiekko-ottelu tämä oli. Henkisesti kova ja fyysinen peli. He pääsivät nopeasti 2-0-johtoon, mutta päästiin myös sitten nopeasti tasoihin. Jauhettiin peliä koko ajan ja pelattiin sitä peliä, mitä tämä joukkue pystyy pelaamaan. Paikkoja siellä oli ja niistä vaan ei saatu sitten maaleja.

– Vastustaja käytti paikkansa hyväkseen ja tämmöistä tämä on, Tapola tiivisti.

Sarja jatkuu lauantaina Oulussa.

Ilari Savonen, Tampere
Twitter: @ilarisavonen