SaiPa vahvistuu mainiota jälkeä seurassa aiemmin tehneellä jenkkihyökkääjällä
Kuva: Juha Tamminen
SaiPa on napannut riveihinsä pari kautta sitten mainiota jälkeä seuran paidassa tehneellä Patrick Davisilla.
Davis, 29, siirtyy SaiPaan KalPasta, missä hän iski vielä meneillään olevalla kaudella runkosarjassa 11 maalia ja iski yhteensä 21 tehopistettä.
Sitä ennen Davis kävi mutkan Oulussa Kärppien paidassa, missä hän voitti myös mestaruuden.
Kärppiin Davis siirtyi juuri SaiPasta, missä hänen kautensa 2013-2014 oli varsin vahva.
Runkosarjassa Davis iski silloin peräti 22 maalia ja keräsi kokoon yhteensä 35 tehopistettä.
– Odotan, että pystymme ottamaan ensi talvena suoran pudotuspelipaikan ja sitä kautta lähtemään kannujahtiin hyvissä asemissa. Olen todella innoissani tulossa takaisin. Vaikka pari vuotta on kulunut, niin tuntuu kuin palaisin kotiin, Davis tuumaa seuran tiedotteessa uudesta sopimuksesta.
Davisin sopimus SaiPan kanssa on kahden vuoden mittainen.
LUE MYÖS:
- NHL:ssä kävi kylmät kuudelle suomalaiselle – 448 ottelun mieskään ei säästynyt
- NHL:n vapailta markkinoilta lähti yksi kovimmista nimistä
- Urheilucast: Oula Palve palaa Liigaan – uusi seura on melkoinen yllätys
- Jokereissa jysähti: Tomek Valtonen ulos – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa tapahtui kulissien takana
- Liigan kohutaklaaja tekee paluun
- Suomen NHL-tähdestä karuja uutisia
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Oula Palve palaa Liigaan – uusi seura on melkoinen yllätys
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”