Pikkuleijonat alle 18-vuotiaiden MM-kultaan torjunut Ukko-Pekka Luukkonen ei osannut odottaa valintaa tähdistökentälliseen.

Luukkonen aloitti MM-kisat kakkosvahtina eikä hän torjunut otteluakaan alkusarjassa. Leevi Laakson sairastuminen ennen puolivälieräottelua Venäjää vastaan muutti tilanteen.

Luukkonen joutui maalille Venäjää vastaan lyhyellä varoitusajalla. Hän torjui Suomelle 4-3-voiton ja sai jatkaa välierissä. USA kaatui 2-1 ja finaalissa sitten Ruotsi jo selkein lukemin 6-1.

– Joo, itsekin yllätyin, että kolmella pelillä pääsi tähdistöön. Onhan se tosi hienoa, että alle 18-vuotiaiden MM-kisat ja pääsee all-starsiin. Kertoo siitä, että on hyvin pelannut ja jotain tehnyt oikein, Luukkonen kertoo Leijonat.comin haastattelussa.

HPK-kasvatti täytti maaliskuussa 17 vuotta, joten hän saa torjua alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa myös ensi vuonna.