Liigan finaalijoukkueilla useampia muutoksia kokoonpanoihin lauantaille
Kuva: Juha Tamminen
Kertoimet (Expekt)
Tappara-HIFK, 16.4.2016. klo 17.00.
2,35 – 3,80 – 2,55
Sekä Tappara että HIFK tekevät muutoksia kokoonpanoihinsa lauantain toiseen finaaliotteluun Tampereelle.
Perjantaina pahasti selkäänsä saanut Tappara pistää muun muassa puolustustaan uusiksi. Pekka Saravon rinnalle ykköspakkipariin nousee Helsingissä 7. pakkina ollut Teemu Aalto. Samalla Alexander Bonsaksen tippuu kokonaan pois ja hänen tilalleen kokoonpanoon mukaan nousee Atte Mäkinen, joka on nyt 7. pakki.
Hyökkäyksessä Tapparan kolmosketjua johtaa nyt Arttu Ilomäki. Sen myötä Juhani Jasu siirtyy nelosvitjan keskelle.
HIFK:lla voitosta huolimatta tapahtuu myös useampi muutos. Puolustuksessa Daniel Grillfors on pitkästä aikaan kehissä ja hän korvaa sivuun jäävän Lauri Taipaluksen punapetojen kolmospakkiparissa.
Hyökkäyksen puolella muutokset tapahtuvat HIFK:lla nelosketjussa. Sinne mukaan lauantaina uusina miehinä hyppäävät Siim Liivik ja Robert Leino. Perjantain otteluun nähden sivussa ovat Thomas Nykopp ja Tomi Tuomisto.
Aloittavat maalivahdit pysyvät samoina. Tapparalla se on Tomi Karhunen, HIFK:lla Ville Husso.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura