Kärppien ison lenkin loukkaantuminen puhututti välierien avauksessa: ”Ei hyvältä näytä”
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Tappara onnistui hakemaan vierasvoiton välierien avauksesta Oulusta, kun se oli parmepi lukemin 3-1.
Kärppiä vastaan ottelun puhututtanein tapaus tuli vastaan jo avauserässä, kun Tapparan hyökkääjä Veli-Matti Savinainen tönäisi Kärppien avainpuolustajaa Markus Nutivaaraa selästä, joka lensi rajusti päin laitaa. Nutivaara loukkaantui tilanteessa, eikä palannut enää kehiin.
– Ei hyvältä näytä, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki tiivisti Nutivaaran tilanteen.
– En mää sitä sen enempää kommentoi. Ne ovat toisten tehtäviä sanoa, että miltä näytti, mitä tapahtui ja kuinka pitkään on poissa. Jatketaan. Keskitytään niihin mihin pystytään ja ketä on paikalla. Meillä on kuitenkin hyviä pakkeja siellä. On (Taneli) Ronkaista ja kumppaneita. (Atte) Pentikäinen tuli mallikkaasti sisään ja tarvittaessa on A:ssakin hyviä jätkiä, Marjamäki jatkoi.
Tilanne etenee kuitenkin kurinpidonkäsittelyyn Oulussa kamppailun otteluvalvojana toimineen Jyrki Ingmanin mukaan.
Savinainen itse myös avasi tilannetta omasta näkökulmastaan:
– Mielestäni se oli kiekonkamppailutilanne ja tönäisin vastustajan pois kiekosta ja otin kiekon. Näköjään siinä oli vähän huonoa tuuria.. oliko huono tasapaino vai mitä siinä oli. En nähnyt sitä hidastettuna. Kiekontaistelutilanne ja ottiko kädellä vastaan vai mitä tapahtui. Aika vaikea sanoa.
– Lähdin joka tapauksessa kamppailemaan kiekosta kulmassa. Siinä oli kahdella kahta vastaan tilanne ja voitin oman kamppailun ja otin sen kiekon. Ja kaveri kaatui laitaa päin. Ei ollut tarkoitus ketään vahingoittaa. Toivottavasti ei mitään pahempaa sattunut.
Savinainen olikin pahoillaan lopputulemasta, mikä saattaa olla varsin raju.
– Ei tässä tietenkään ketään ole tarkoitus loukata. Kovaa mennään, mutta reilusti.
Väite, että Nutivaaran kausi olisi ohitse, ei välttämättä kovin vääräksi mene.
Joka tapauksessa sarja jatkuu lauantaina Tampereella. Finaaleihin etenee neljällä voitolla.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!