Keskushyökkääjä Joonas Kemppaisen kausi on paketissa, uutisoi Ilta-Sanomat.

Viime keväänä MM-kisoissa Leijonien toiseksi tehokkain pelaaja saldolla 3+6 ollut Kemppainen on käynyt leikkauspöydällä. Hänen rannettaan operoitiin tiistaina.

Viime keväänä vahvan MM-turnauksen pelanneelle Kemppaiselle olisi löytynyt varmasti käyttöä tänäkin keväänä Leijonissa.

– Olisihan se ollut mukava jatkaa kautta siellä, mutta ei voi mitään. Juttelin (GM) Jere Lehtisen kanssa aiemmin kisoihin liittyen, Kemppainen sanoi Ilta-Sanomille.

Tulokaskaudellaan NHL:ssä Boston Bruinsin riveissä Kemppainen ehti pelata 44 ottelua tehoin 2+3. AHL:ssä Kemppainen pelasi 11 ottelua pistein 1+4.

Alkuperäinen artikkeli on täällä.