HIFK-luotsilta mielenkiintoisia letkautuksia ylivoimaan liittyen – ”Olisihan se tehokkaampi”
Kuva: Ilari Isotalo
HELSINKI. Maanantaina HIFK valmistautui kotiluolassaan kolmatta finaalia kohden, mikä pelataan tiistaina Helsingissä.
Siihen lähdetään 1-1-tilanteesta, sillä Tappara onnistui voittamaan oman kotiottelunsa lauantaina ja tasoitti sarjan.
Jos kahta ensimmäistä peliä katsoo, on HIFK pelannut vähintään kohtalaisen hyvin viisi erää. Ainoastaan Tampereella toinen erä oli siltä heikko.
Saman allekirjoittaa HIFK-luotsi Antti Törmänen.
– Viiteen erään voi olla tyytyväinen, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki olisi ollut koko ajan hyvin siellä, Törmänen tuumasi SuomiKiekko-sivustolle.
Mikä ei ole hyvin?
– Siellä on tilanteita, joissa pystytään tekemään parempia valintoja ja parempia ratkaisuja. Se on ihan selvää.
Törmäsen mukaan maanantaina HIFK kävi hieman asioita läpi, millä se saisi ”tämän kääntymään enemmän meille”.
Yksi puoli, missä HIFK:lla on parennttavaa, on ylivoima ja erityisesti siellä tuloksen teko. Ylivoimalla HIFK on näyttänyt hyviä lupauksia paremmasta huomisesta, mutta 0 tehtyä maalia kertoo siitä, ettei sitä puolta voi nimittää täysin onnistuneeksi.
Silti huolestunut Törmänen ei ole.
– No en. Nyt jos miettii edellistä peliä, niin olihan siellä hyviä paikkoja. Toki fakta on se, että näissä peleissä niitä paikkoja ei yleisesti ole kovin paljoa, niin sitten kun se paikka tulee, niin pitäisi olla valmiudessa räpätä se kiekko sisään. Kyllähän siinä sitten tullaan samaan lopputulemaan, että eivät ne pelkät paikat lämmitä pitkässä juoksussa, varsinkaan ylivoimalla.
– Mutta toki finaalien osalta otos on vielä aika pieni.
Tämän jälkeen Törmänen jakoi varsin mielenkiintoisia kommentteja nimenomaan ylivoimapelaamiseen liittyen.
– Toisaalta mulle on ihan sama, että miten se ylivoima pelaa, kunhan ne tekisivät maalin. Sama se miten se osuma tulee, tehkööt vaikka heti aloituksesta. Sittenhän se merkataan ylivoimamaaliksi. Mulle on ihan sama, pelatkoon miten pelatkoon. Kunhan tekisivät maalin.
Tästä saakin entistä enemmän lisäkaikua sille, että HIFK:ssa pelaajilla on vapauksia ottaa ohjaksia itselleen hyvin vahvasti. Varsinkin ylivoimalla.
– No sää voit vetää minkälaisia johtopäätöksiä haluat tuosta kommentista. Mutta pelaajilla on iso vastuu, kun ne ovat siellä kentällä. En mää pääse niitä ohjaamaan sinne itse kentälle. Olisihan se tehokkaampaa silloin, se on ihan selvää, Törmänen heitti virne suupielillä.
– He tekevät siellä ratkaisuja ja siellä se juonikkuus ja oveluus tulevat enemmässä määrin esille. He pystyvät muovaamaan sitä omaa peliä siellä ylivoimalla. Se on sitten mitä se on.
Kolmas peli myös finaalisarjassa kertoo kuitenkin jo hieman sitä, mihin suuntaan sarja on menossa. Tähän mennessä HIFK on ollut hieman vahvempi, kun taas Tappara on jäänyt ihmettelemään muun muassa sitä, miten tiiviisti ja vahvasti HIFK onkaan pelannut keskialueella.
Kolmanteen peliin Törmäsen mukaan lähtökohdat ovat varsin simppelit.
– Otetaan hyvät asiat mukaan mitä tuolla on ollut ja käännetään ne todennäköisyydet koko ajan omalle puolelle. Uskotaan, että se tuo lyhyessä ja pitkässä juoksussa tuloksen.
Kokoonpanotilanteen osalta HIFK:lla asiat ovat tällä hetkellä varsin hyvin.
– Ei ole yhtään semmoista (loukkaantumista), mikä olisi tullut nyt Tampereen reissulla.
Eli käsissä on positiivinen ongelma vaihtoehtojen suhteen.
– Mä näen sen positiivisena. Pystytään vähän vaihtamaan ja hakemaan eri juttuja eri peleihin. Aina tuoreita, energisiä jätkiä lisää kehiin ja saatu myös pelaajia takaisin.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä