Superlupauksen loukkaantuminen tuotti tappouhkauksia – ”Jotkut toivoivat minun saavan AIDSin”
Edmonton Oilersin superlupaus Connor McDavid joutui alkukaudella useamman kuukauden ajaksi sivuun, kun hän rikkoi solisluunsa haaverin yhteydessä.
McDavid menetti tasapainonsa laitatilanteen yhteydessä ja lopulta kaksi Flyersin pelaajaa kaatui hänen päällensä. Samalla McDavid myös ajautui voimalla päin laitaa.
Mukana tilanteessa Flyersilta oli Michael Del Zotto ja Brandon Manning, joista jälkimmäinen paljasti kommenttien olleen varsin härskejä tapahtuneen jälkeen.
Manning, jonka sinänsä ei ollut edes syyllinen tapahtuneeseen, sai muun muassa tappouhkauksia vihaisilta faneilta.
– Siellä oli kaikenlaista Twitterissä sun muualla, Manning sanoi Philly.com:n mukaan.
– Kanadalaiset fanit ovat intohimoisia, mutta en usko, että kuvion juoni olisi erilainen Flyersin fanien kanssa, jos he näkisivät jonkun heidän omiensa menevän noin nurin. Joten ei tuo ollut niin iso juttu minulle.
Manning myönsi tappouhkaukset ja otti esille hyvin ronskit esimerkit.
– Jotkut toivoivat minun saavan AIDSin. Kaikenlaista typerää kamaa sieltä tuli.
Nyt Manning ja McDavid saattavat kuitenkin kohdata keskenään uudelleen, kun Oilers ja Flyers ovat vastakkain. Manning oli kuitenkin terveenä katsomossa edellisessä ottelussa, joten kohtaaminen on vielä kysymysmerkin alla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?