Kertoimet (Expekt)
Pelicans-HIFK, 24.3.2016. klo 18.30.
4,40 – 4,30 – 1,62

HIFK:n ja Pelicansin välisessä puolivälieräsarjassa ehdittiin jo puhua rajusta ylikävelystä ennen kolmatta kohtaamista, mutta tiistain Helsingin ottelun jälkeen ääni kellossa on muuttunut.

Pelicans tuli, puolusti tiiviisti, käytti paikat hyväkseen ja haki vierasvoiton lukemien oltua sen hyväksi 4-1.

Kotijoukkueen osalta monet osoittivat syyttävää sormea kovasti maalivahdin Ville Husson suuntaan, jolle lipsahti parikin helpohkoa maalia.

Suoraan häntä HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen ei lähtenyt syyttämään, mutta neljä päästettyä maalia nousi kuitenkin faktana esille.

– Se tekee voittamisen hankalaksi, Törmänen sanoi Helsingin Sanomien mukaan.

Sinänsä esimerkiksi pelin virtaus ei muuttunut miksikään aiemmasta. Nyt niinkin yksinkertainen ja merkittävä puoli kuin maalivahtipeli meni Pelicansin eduksi.

Tolppien välissä Helsingissä torjui yllättäen Niko Hovinen, joka torjui peräti 39 kertaa. Se, että jatkaako Hovinen maalissa myös torstaina, jäi vielä kysymysmerkiksi.

– En osaa sanoa, kumpi pelaa, mutta tärkeitä pelaajia he ovat meille, Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen totesi.

Mikäli Pelicans onnistuu voittamaan myös torstaina, on tilanne sarjassa 2-2. Taas jos HIFK hakee vierasvoiton Lahdesta, on sillä lauantaina mahdollisuus varmistaa välieräpaikka, kun joukkueet ottavat yhteen Helsingin vanhassa jäähallissa.

Kommentit ja Helsingin Sanomien alkuperäinen juttu löytyy täältä.