Panoksettomuus yleinen teema Liigan päätöskierroksella – ”Helpompi lähteä peliin”

Liigassa torstaina pelataan runkosarjan viimeinen kierros, jossa vielä joillakin joukkueilla panosta riittää.
Useammalla kuitenkin ei.
Vain TPS, Pelicans ja KalPa käyvät vielä kisaa siitä, miten heidän loppusijoitukset menevät runkosarjan osalta pudotuspelipaikoilla.
Myös kosmeettista kisaa käyvät Ässät ja KooKoo, joilla kuitenkin mahdollisuudet pudotuspeleihin karkasivat, kun Sport onnistui tekemään heihin tarvittavan eron tiistaina.
Sinänsä panoksettomiin peleihin etenevät muun muassa JYP ja Kärpät, joissa ei kuitenkaan olla kovin huolissaan tulevasta.
– Ei sillä ottelulla tietenkään ole kummallekaan niin suurta merkitystä, mutta se pitää hoitaa miehekkäästi pois, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen sanoo heidän torstain Blues-ottelusta.
– Ollaan kuitenkin puhuttu siitä, että nämä kaksi viimeistä runkosarjan peliä pitää pelata hyvin. Ollaan tiellä, jossa koitetaan parantaa peliä, niin onhan noilla iso merkitys meille. Ehkä se sitten kuitenkin on helpompi lähteä peliin, kun on nyt saavutettu neljäs sija ja se meidän sijoitus ei tuosta nouse tai laske, jyväskyläläisseuran puolustuksesta Mikko Luoma puolestaan pohtii ja jatkaa.
– Mutta kyllä me täysiä pelataan.
Kärpillä runkosarjan loppuvaiheilla eteen on tullut suoranaista loukkaantumissumaa. Panoksettomuudesta ei kuitenkaan heillä oteta ongelmaa.
– Kyllä tappio aina sisuunnuttaa ja halutaan tehdä asioita paremmin. Se on kuitenkin kenraali ensi viikon perjantaita varten. Halutaan valmistautua siihen hyvin ja pelata hyvä peli. Sen jälkeen vielä perjantaina harjoitellaan ja sitten pidetään huiliviikonloppu. Kyllä siinä on ihan panosta kerrakseen, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki puolestaan käy läpi.
Aikataulussa
Kärppien ja JYPin osalta tässä vaiheessa on varmaa se, kuka JYPille asettuu vastaan puolivälierissä. Se on ollut jo tovin ajan varma, sillä vastustajana tulee toimimaan SaiPa.
Tiistain Kärpät-voiton myötä se myös varmisti itselleen neljännen sijan ja täten kotiedun kyseiseen sarjaan.
– Ennen kaikkea se on seuralle tärkeä juttu, kun tiedetään, että kotipelit tulevat omaan pooliin. Ei me kuitenkaan rahassa kylvetä, seuran päävalmentaja Virtanen muistuttaa.
– Mielummin sitä kuitenkin aloittaa kotona ja jos tulee extrapelejä tai sarja venyy, niin se viimeinen peli on aina sitten kotona. Että kyllä se on iso juttu. Toki olisihan se mukava, jos voittaisi runkosarjan, että saisi sen kaikkiin sarjoihin, mutta ainakin nyt saatiin se tähän ensimmäiseen, Luoma puolestaan miettii.
Kärpillä vastustaja tulee Villi Kortti -kierrokselta, missä vaihtoehtoina ovat TPS, Pelicans ja KalPa. Kymmeneksi sijoittuva Sport voi tulla vain runkosarjan voittaneelle HIFK:lle vastaan, mikäli se voittaa oman paras kolmesta -sarjan.
JYP puolestaan onnistui yltämään runkosarjassa tavoitteeseensa ja nyt se voi alkaa valmistautua jo SaiPaa varten.
– Meillä ehti olla tuossa vähän huonompi jakso, missä ei nähty ihan parasta JYPiä. Sitä yritettiin muuttaa ja kotietu oli kiikarissa. Nyt ollaan siihen tavoitteeseen päästy. Pitää olla tyytyväinen siihen, Luoma myhäili tiistain Kärpät-ottelun jälkeen.
Missä sitten joukkue menee tällä hetkellä, juuri ennen pudotuspelien alkua?
– Ei tässä vaiheessa enää mitään sen suuremmin opiskella. Kaikki metsästävät sitä ehjää 60 minuutin suoritusta ja uskotaan, että kyllä se JYP löytyy sieltä. Aikataulussa ollaan, valmennuksesta Virtanen sanoo, johon Luoma jatkaa.
– Olihan tuossa meillä pitkä putki, missä ei hävitty yhtään ja tuli vain pistemenetyksiä. Se oli iso juttu sillä loukkaantumismäärällä, mikä meillä tuossa ehti olla. Paljon hyviä juttuja on ollut koko kauden skaalalla ja totta kai jokaiselle joukkueelle kuuluu se, että tulee vähän huonompia vaiheita. Ei se kuitenkaan ole mahdollista, että saisi aivan ehjän kauden, missä kaikki pelit kulkisivat ja muuta. Se on ihan luonnollista ja nyt vain toivotaan, että saadaan vedettyä viimeinen peli hyvällä asenteella ja tähdään sinne pudotuspeleihin. Meillä on tässä ihan hyvä tekemisen meininki, Luoma toteaa viitaten myös koko runkosarjan pätkään.
Molemmilla JYPillä ja Kärpillä puolivälierät alkavat perjantaina 18.3. Villi Kortti -kierroksen eli 1. kierroksen ottelut pelataan puolestaan välillä 12.3.-15.3.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kanadan ensimmäiset olympiavalinnat julki – hurja lista NHL-supertähtiä
- HIFK palkkasi uuden toimitusjohtajan
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue