Nouseeko fyysisyys hyvässä vai pahassa esille 1. kierroksella? – ”Johti hölmöilyihin”
Liigan pudotuspeleissä ensimmäisellä kierroksella eli vanhalta nimeltä Villi Kortti -kierroksilla vastakkain ovat TPS ja Sport sekä KalPa ja Pelicans.
Ensimmäisenä tarkisteluun KalPan ja Pelicansin pari.
Lähtökohdat
KalPa ehti olla mukana taistelussa kuuden parhaan joukkoon yltämisen osalta, mutta kevät on ollut tähän mennessä siltä hyvin ailahteleva. On tullut paria voittoa putkeen, jota on kuitenkin seurannut useampi tappio. Runkosarjan aivan viimeisillä kierroksilla se onnistui hieman muuttamaan suuntaansa, kun se otti voitot Tapparasta ja Lukosta. Se antaakin hieman positiivista tuulta ennen pudotuspelien 1. kierroksen kohtaamisia. Pelicans oli jo neljän ottelun voittoputkessa ennen kahta viimeistä kierrosta, joissa se kärsi tappiot niin Lukolle kuin Kärpille. Varsinkin torstain kotiottelu Kärppiä vastaan oli siltä varsin nihkeä ja jätti kysymysmerkkejä pudotuspelien alkuun. Torstaina sillä oli vielä kovasti panoksia pöydällä, mutta Kärpät nuorten pelaajien kohdalla meni kuin rutiinisuorituksella sen ylitse.Ratkaisukohdat
Erikoistilannepelaaminen – Suoranainen klisee, mutta varsinkin nyt iso pointti. Runkosarjassa Pelicans otti Liigassa eniten jäähyjä ja sai huhkia alivoimalla vaikka kuinka. Toisaalta samalla sen ylivoima oli sarjan kolmanneksi parasta, joten erikoistilanteet olivat sillä keskiössä todenteolla. Iso osa ylivoimaa runkosarjassa oli puolustaja Juha Leimu, jonka pelikunto tällä hetkellä on iso arvoitus. Runkosarjan lopulla hän pystyi pelaamaan pelkästään ylivoimalla. KalPalla taas ylivoima oli umpisurkeaa läpi runkosarjan. Se oli ylivoimaprosenteissa toiseksi viimeinen, takana vain Blues. Alivoima taas sillä oli peräti toiseksi parasta, kun taas Pelicans oli siinä tilastossa vasta koko Liigan kymmenes. Totaalikontrollin murtaminen – Ilman suurempia yllätyksiä sarjan lähtökohdat pelillisesti ovat selvät. KalPa pitää kiekkoa, Pelicans yrittää iskeä vastaan. KalPalla pelitapa kun pohjautuu poikkeuksellisen vahvaan kiekossa pysymiseen ja suoranaiseen kiekolla puolustamiseen. Pystyykö Pelicans murtautumaan tähän? Jos paine kääntyy toiseen suuntaan, ei KalPa taas omissa ole kaikista vahvimmillaan. Lauantain peli ja iskun paikka – Kun mennään paras kolmesta -sarjaa, on heti yhdellä ottelulla erittäin iso merkitys. Pelicansilla onkin lauantaina todellinen iskun paikka ja jopa sarjan kriittisen kohdan ryöstön tilaisuus, kun se matkaa Kuopioon. Mikäli se sieltä saa otettua heti voiton, luo se hyvää huumaa ja todella herkullisen asetelman heti sunnuntaille. Materiaalien osalta noin lyhyessä sarjassa isompia merkityksiä ja eroja ei tule, mutta muutenkaan niitä ei ole muuta kuin sen suhteen, että Pelicansilla jalkeilla on hieman enemmän fyysisen puolen kavereita. Mutta ehtiikö tunne ottaa Pelicansilla liikaa valtaa, mikä monesti runkosarjassa johti hölmöilyihin. Vai onnistuuko se ottamaan siitä aidon hyödyn irti ja viemään KalPaa pois mukavuusalueelta? Se on hyvin kriittinen kysymys tässä sarjassa. Pystyykö Pelicans käyttämään niin sanottua fyysistä pelotettaan hyvään vai pahaan?Ennustus
KalPa jatkoon voitoin 2-1. Ilari Savonen Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?