Lauri Marjamäki syytösten kohteena – ”Kyllä tässä ovat ajatukset ihan omissa jutuissa”
Kuva: Juha Tamminen
Kertoimet (Expekt)
Kärpät-TPS, 22.3.2016. klo 18.30.
1,55 – 4,30 – 4,90
OULU. Kärppien ja TPS:n välinen sarja on ollut jo parin pelin jälkeen melkoisen värikäs ja tapahtumia täynnä.
Lauantain kohtaaminen tuotti myös jatkoseurauksia, kun TPS:n Patrik Moisio sai neljä peliä, Ilkka Pikkarainen kaksi ja Ari-Pekka Selin yhden ottelun verran pelikieltoa.
TPS:n leiristä paukuteltiin lauantaina ja vielä maanantaina kovia syytöksiä Kärppien leiriin ja varsinkin sen päävalmentajaa Lauri Marjamäkeä koskien. TPS:n päävalmentajana tiistaina toimiva Jarno Pikkarainen nimitti Marjamäen käyvän seurustelukerhoa tuomareiden kanssa ja Selin puolestaan puhui likaisista keinoista mediassa, mitä Marjamäki käyttää.
Näitä heittoja TPS:n leiri ei toki lähtenyt avaamaan tai perustelemaan mitenkään tiistaina.
Marjamäki itse lähinnä hymähtelee aiheelle.
– Kyllä tässä ovat ajatukset ihan omissa jutuissa. Meillä on tapa toimia ja mulla ainakin on keskittyminen ihan siinä, että meillä on kova joukkue vastassa ja miten pystytään parantamaan itse joukkueena ja miten me pystytään toimimaan yhdessä. Mulla on kaikki energiat tuossa omassa joukkueessa, Marjamäki toteaa SuomiKiekko-sivustolle.
– Kaksi laadukasta joukkuetta pelaa ja aina näissä parempi voittaa. Pelaajat pelaavat, valmentajat valmentavat ja tuomarit tuomaroivat. Ei siinä sen kummallisempaa.
Lauantaina Kärpät ei lähtenyt TPS:n kuumennusyrityksiin lainkaan mukaan, vaan jätti ne kylmästi omaan arvoonsa.
– Joukkueessa on niin paljon kokemusta ja näitä tilanteita on ennenkin käyty läpi. Pudotuspelit ovat pudotuspelejä ja välillä läikkyy. Mutta niihin pitää vain suhtautua oikealla tavalla, Marjamäki miettii, johon oululaisjoukkueen pelaajistosta Juho Keränen lisää:
– Ollaan sovittu, että keskitytään siihen pelaamiseen. Ei me nyt poskea käännetä jatkossakaan, mutta kyllä se pelaaminen on se meidän juttu ja se, mihin me halutaan keskittyä, Keränen painottaa.
Lauantain peli ei sinänsä ollutkaan enää kovin erikoinen muisto menneisyydestä Keräsen mukaan.
– Ihan normaali pleijaripelihän se lauantaina oli ja ei siinä mitään. Pitää pystyä pitämään pää kylmänä ja keskittymään siihen peliin.
Kaiken riehumisen ja sanailun keskellä fakta oli kuitenkin se, että Kärpät pystyi menemään pelissään eteenpäin, kun taas TPS kohdisti keskittymisensä aivan muualle.
– Asioita pitää parantaa. Siitä tässä on kyse. Jotain pystyttiin tekemään oikein Turussa, mutta se oli sitten aika rikkonainen peli muuten. Paljon on parannettavaa, mutta varmasti ollaan perjantaista opittu ja ehkä menty siitä eteenpäin, Marjamäki ennakoi ja nostaa toisen kehityskohteen esille.
– Tosi asia on kuitenkin se, että me otettiin aivan liikaa jäähyjä Turussa. 8 kahden minuutin jäähyä. Se jäähymäärä pitää saada alas. Tuollaisilla jäähymäärillä on aika vaikea menestyä.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK pelasi kovaa peliä kulisseissa – KalPan ykköstähti joutuu sivuun!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt