Kohuottelusta nousemassa käännekohta Kärppien ja TPS:n sarjassa? – ”Muuten ei pysy kärryillä”
Kuva: Juha Tamminen
Kertoimet (Expekt)
TPS-Kärpät, 24.3.2016. klo 18.30.
4,30 – 3,95 – 1,68
TPS:n ja Kärppien puolivälieräsarja on ollut kovasti tapetilla varsinkin viime lauantain Turun kohuottelun tapahtumien jälkeen.
Kyseisessä ottelussa, missä jäähyjä jaeltiin melkein 200 minuutin edestä, vireille lähti jopa sarjan käännekohdaksi hiljalleen muodostuva liike, sillä silloin Kärpät heräsi yhden ottelun pienen uinumisen jälkeen ja on hallinnut tapahtumia selvästi sen jälkeen.
Pelin virtaus on ollut jatkuvasti Kärppien hallussa ja esimerkiksi tiistaina Oulussa TPS joutui lähinnä hyökkäämään väsyneenä ja alivoimaisena Kärppien pitkien hyökkäyksien jälkeen.
– Koko ajan ollaan päästy paremmin ja paremmin pudotuspelitunnelmaan mukaan. Ja koko ajan sen käyrän pitääkin olla ylöspäin tai muuten ei pysy kärryillä, omalta osaltaan ratkaisuroolissa tiistaina ollut Markus Nutivaara mietti SuomiKiekko-sivustolle.
– Ihan hyvin pelattiin, mutta on monia asioita vielä, missä pitää parantaa, Nutivaara jatkoi.
Rakenteellisesti Kärpillä ei ole ongelmia, vaan enemmänkin kysymysmerkit kääntyvät pienten yksityiskohtien puolelle.
Yksi näistä on viimeistely, joka on tökkinyt varsinkin oululaisjoukkueen kotiotteluissa tähän mennessä useammassa kohdassa.
– Esimerkiksi ylivoima pyörii ihan hyvin ja kaikki tietävät missä pitää olla, mutta ihan se viimeinen ratkaisu ja ylipäätänsä maalinteko.. siihen pitää saada lisää oveluutta ja päättäväisyyttä. Onhan se toki niin, että aina ei pompi ja joskus taas sitten pomppii. Mutta se tuurikin pitää ansaita, Nutivaara miettii.
– Simppelillä mallilla vaan. Ammutaan paljon, ollaan maskissa ja sitä kautta siellä hakataan niitä irtokiekkoja sisään, hyökkäyksen puolelta Sakari Manninen nostaa parannuskeinoja esille.
Voitolla torstaina Turusta Kärpät saisi katkaisupaikan lauantaille Ouluun, sillä voitolla tilanne olisi Kärpille 3-1. Taas jos torstaina voitto jää Turkuun, on tilanne silloin sarjassa 2-2.
– Meillä on kova kunnioitus ja arvostus vastustajajoukkuetta kohtaan ja meidän pitää olla valmiina 18.30 Turussa pelaamaan torstaina. Siellä tulee kova kapina, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki viitoitti.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!