Kärppien superjunnu loukkaantui ja isojen panoksien peli kaverille – ”Mulle oli pettymys”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Perjantain liigakierroksella Helsingissä pelattiin varsin kovien panoksien peli, kun HIFK ja Kärpät iskivät yhteen.
HIFK oli sauma tehdä jo merkittävää eroa sarjataulukossa ja siinä se myös onnistui, kun se vei pelin nimiinsä lukemin 3-1.
Nyt ykköspaikalla se on kahdeksan pisteen karkumatkalla Kärpistä ja sille riittää kolmesta viimeisestä ottelusta yksi piste.
Erikoistilanteet olivat jutun juoni perjantaina.
– Jyväskylässä voitettiin ylivoimalla, Turussa myös, Lukko voitti Raumalla meidät ylivoimalla ja sitten voitettiin Tappara ylivoimalla. Nyt HIFK voitti meidät ylivoimalla. Ei tuolla viidellä viittä vastaan pelissä hirveästi paikkoja tule, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki mietti SuomiKiekko-sivustolle.
Tappion lisäksi harmitusta Marjamäellä löytyi varsinkin ottelun alusta.
– Mulle oli pettymys nuo meidän ensimmäiset 8 minuuttia, että miksei oltu siinä pelin päällä. Sitten pystyttiin muuttamaan suuntaa kesken erän ja sitten se oli ihan laadukasta pelaamista molemmilta joukkueilta. Maalipaikat olivat vähissä ja (Ville) Husso otti mitä piti ottaa.
– Alussa syötöt meivät mihin sattuu kun suorilta jaloilta niitä annettiin. Se on sellainen juttu, mikä meidän pitää joukkueena käydä läpi. Mutta muuten oli ympäripyöreä ottelu, missä vastustaja oli parempi erikoistilanteissa, Marjamäki analysoi.
Kärpät koki myös loukkaantumisrintamalla takaiskuja, kun ainoasta osumasta vieraille vastannut Jesse Puljujärvi loukkaantui.
Marjamäki ei vielä tarkkaan tiennyt pelin jälkeen, mikä Puljujärven tilanne on.
– Mutta ei se varmasti hyvä ole, kun ei pystynyt jatkamaan peliä.
Molemmilla joukkueilla viikko ei suinkaan tähän lopu, vaan pelit jatkuvat heti huomenna. HIFK suuntaa Raumalle Lukon vieraaksi, Kärpät taas matkustaa yön aikana kotiin kohtaamaan TPS:n.
– Uusia jätkiä on tulossa. Siellä (Ivan) Humlit, (Saku) Mäenalaset ja (Miska) Humalojat odottavat vesikielellä, että pääsevät pelaamaan taas. Varmaan saadaan kolme uutta hyökkääjää ja sitä kautta lisää energiaa ja raikkautta, mitä me tarvitaan, Marjamäki pohjusti jo lauantaita.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!