Jatkaako Tappara ratkaisupeliin yllätysmaalivahdillaan: “Aina pitää olla valmis”
Tapparan valmennusjohto teki melkoisen tempun, kun se laittoi puolivälierien neljänteen otteluun Raumalle maaliin 21-vuotiaan Dominik Hrachovinan, jolla ei ollut vyöllään yhtään pudotuspeliottelua.
Tshekeissä syntynyt vahti on pelannut tällä kaudella pääosin Tapparan A-junioreissa, divarin LeKissä ja HPK:ssa. Tapparan runkosarjapelejä kertyi 17 kappaletta torjuntaprosentilla 92,2.
Kaksi nollapeliä Lukkoa vastaan torjunut Tomi Karhunen oli torstaina poissa kokoonpanosta, mutta syytä poissaoloon ei ole kerrottu. Hracovina pelasi kuitenkin loistavasti, torjui 29 laukausta ja johdatti kirvespaidat 3-1-voittoon.
Onko Karhunen ulkona edelleen ja miksi? Ja jatkaako Hracovina maalinsuulla myös lauantaina, kun sarja on Tapparalle katkolla? Jos Karhunen ei ole käytettävissä, todennäköisesti jatkaa, sillä Tapparan kolmas maalivahti on nippa nappa 18-vuotias juniori Kimmo Rautiainen.
– Aamulla kuulin, että pelaan. Sama se on koska se kerrotaan – aamulla tai illalla. Aina pitää olla valmis, ettei tarvitse sitten hävetä pelin jälkeen. Tosi hieno tunne jätkien puolesta. Jere Karjalainen teki kaksi maalia ja jätkät puolusti todella hienosti: kukaan ei ajanut päälleni – se oli ihan hienoa jätkiltä, kiitti vaan, Hracovina muisteli Aamulehdessä uransa ensimmäistä pudotuspeliä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”