Hollo vs Lukijat: ”Jääkiekon Liigan taso putoaa kuin lehmänhäntä”
Kuva: Juha Tamminen
Sivustomme asiantuntija Lauri Hollo kaivaa joka viikko jääkiekosta ajankohtaisia puheenaiheita; jotakin hyvää, jotakin huonoa tai oudon jutun, mikä ei yksinkertaisesti hänen maalaisjärkeensä mahdu. Mitä mieltä sinä olet?
Miinusta:
– Jääkiekon Liigan taso ei taida olla enää ihan sitä legendaarista ”Euroopan parasta kiekkoa”. Yksi hyvä esimerkki siitä on se, että liigaan nostettu KooKoo tappeli heti avauskaudellaan vaatimattomilla resursseilla pudotuspelipaikasta aivan viimeiseen asti. KooKoo kahmi 15 pistettä enemmän kuin Ilves ja 19 enemmän kuin Blues.
– Yhä nuorempia pelaajia lähtee esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan ja Ruotsiin pelaamaan, ja kun Liigan joukkuemäärä kasvaa koko ajan, laskee taso; mitat täyttäviä liigapelaajia ei vain yksinkertaisesti löydy riittävän paljon.
– Edelliselle kaudelle liigaan nostettu Vaasan Sport pelaa parhaillaan pudotuspelien avauskierroksella TPS:n kanssa paikasta kahdeksan parhaan joukkoon. Jotenkin tulee sellainen fiilis, että Ilveksen, HPK:n ja Ässien kaltaiset jähmettyneet organisaatiot eivät ole riittävän nälkäisiä. KooKoolla ja Sportilla sitä nälkää tuntuu olevan, ainakin tuloksista päätellen.
– Ensi kaudeksi mukaan otetaan Mikkelin Jukurit. Millainen nälkä heille lienee? Veikkaan että aikamoinen. Liigan tason heikkenemisen suurimmat syyt ovat juuri näiden perinteisten seurojen leipiintyminen ja väärät valinnat. Kun huolta putoamisestakaan ei ole, miksi panostaa edes yhtään enempää?
– Ainoa konsti saada nämä seurat jaloilleen olisi palauttaa liigakarsinnat mahdollisimman pian. Jos niin ei tehdä, uskon Liigan tason heikkenevän entisestään vuodesta toiseen. Mitä mieltä sinä olet?
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä