HIFK:lle tärkeä lenkki mukaan – Pelicansilla kauhukakara pitkästä aikaan kehiin
Kertoimet (Expekt)
Pelicans-HIFK, 28.3.2016. klo 17.00.
4,10 – 4,30 – 1,65
Maanantaina selkä seinää vasten kotonaan oleva Pelicans tekee muutamia muutoksia kokoonpanoonsa, kun se kohtaa kuudennen kerran HIFK:n puolivälieräsarjassa.
HIFK johtaa tällä hetkellä sarjaa voitoin 3-2.
Pelicansilla puolustuksesta puuttuu Nico Manelius ja samalla aiemmin seiskapakkina toiminut Juha Leimu nostetaan mukaan kuuden pakin joukkoon.
Samalla mukaan liittyy ”kauhukakara” Taavi Vartiainen, joka on pitkästä aikaan mukana Pelicansin kokoonpanossa.
Värikkäistä tempauksista tutuksi tullut Vartiainen on viimeksi ollut mukana helmikuussa Pelicansin kokoonpanossa ottelussa SaiPaa vastaan, missä kuohuntaa riitti yllin kyllin.
Kevään pelien osalta kuudes puolivälieräottelu on hänelle ensimmäinen pleijarimatsi.
Myös HIFK:lla muutoksia tulee kokoonpanoon, kun se muun muassa saa takaisin luottopuolustajansa Joonas Järvisen. Samalla kuitenkin ruotsalaispuolustaja Daniel Grillfors on sivussa.
Nelosketjussa Matti Lamberg hyppää Tomi Tuomiston ja Siim Liivikin vierelle.
Maalivahtiosastolla kumpikaan joukkue ei tee muutoksia aloittavaan maalivahtiin edelliseen Helsingin otteluun nähden. Pelicansilla aloittavana veskarina toimii Niko Hovinen, HIFK:lla Ville Husso.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä