Maanantaina ratkotaan jo kuudensia puolivälieriä. TPS:ssä pelannut Hannes Hyvönen arvioi ex-seuransa mahdollisuuksia seuraavasti: – Lauantain ottelu oli kahden erän jälkeen 2-2, mutta Kärpät onnistui kääntämään kotivoiton kolmannen erän ylivoimien turvin. TPS on osoittautunut sisukkaaksi ja hankalaksi vastustajaksi, joka repii ja taistelee loppuun asti, sanoo Hyvönen blogissaan. – Tänään Turussa nähdään ottelusarjan kuudes näytös ja mikäli kotijoukkueen luistin edelleen liikkuu, siitä saattaa hyvinkin tulla pitkä ja jännittävä ilta. Lähdetään hakemaan tähänkin ristiä. TPS:n on voitettava tänään, sillä Kärpät on enää voiton päässä jatkopaikasta. Otteluvoitot on Kärpille 3-2.

LUE MYÖS: