OULU. Tiistain CHL-finaalia kohti etenevän Kärppien riveissä lauantaina paluun kaukaloihin teki Joni Pitkänen, joka ehti olla poissa pelikentiltä lähemmäs kolmen vuoden ajan.

Pitkänen loukkasi Carolina Hurricanesin riveissä keväällä 2013 pahasti kantaluunsa. Lauantaina KalPaa vastaan 32-vuotias puolustaja kuitenkin pääsi vuosien kuntoutuksen jälkeen palaamaan kehiin. Siitä lensikin isoja ylistyssanoja Kärppien leiristä.

– Aika hämmentynyt olin siitä miten korkealla tasolla hän heti pelasi. Vaikka reenasi kaksi kuukautta tuossa mukana, niin se, että kuinka hän pelasi…, Kärppien päävalmentaja ja tuleva Leijona-luotsi Lauri Marjamäki hehkutti suorastaan mykistyneenä SuomiKiekko-sivustolle.

– Pelin jälkeen hymyillen tuumaili, että kuinka nastaa oli pelata. Mutta kyllähän tuo toki kertoo myös lahjakkuudesta. Joskus kun sitä oppii polkupyörällä polkemaan, niin kyllähän sen osaa, mutta se, että kuinka hyvin hän pelasi meidän joukkueen yhtenäistä peliä. Tuntui, että olisi pelannut tuossa meidän mukana jo vaikka kuinka paljon. Oli kyllä hienoa nähdä, Marjamäki hymyili.

Siihen tulitukea antoi joukkueen kapteeni Lasse Kukkonen, jonka mukaan myös joukkue sai kyseisestä tapauksesta isoa voimaa.

– Kyllähän se Jonin pelaaminen on aina hienon näköistä, samoin liikkuminen siellä kentällä. Mutta ennen kaikkea oli mahtava nähdä Joni pelaamassa. Kyllähän siinä tuli hymy omillekin huulille ennen peliä kopissa kun näki Jonin vetäisevän paidan päälle ja kypärän päähän. Pitkän taistelun jälkeen pääsi taas kaukaloon ja kyllä varmasti kaikkien täytyy nostaa isosti Jonille hattua siitä työstä, mitä hän on tehnyt pitkässä kuntoutuksessaan, Kukkonen mietti ja jatkoi.

– Se palo, mikä siinä on ollut ja se taistelu, ne ovat isoja asioita. Pitää nauttia siitä että hän on takaisin ja olla iloinen hänen puolestaan.

Pitkäsen paluuta huhuiltiin tovin ajan CHL:n finaalin kohdille. Nyt siihen osallistuminen on kuitenkin vielä hieman epävarmaa päävalmentaja Marjamäen mukaan.

– Kolme vuotta sitten pelannut viimeksi ja kun piti kolme tuntia luistinta jalassa putkeen ja pelasi, niin kyllä kaikki voivat kuvitella, että se tuntui vähän kropassa. Meni sunnuntai aika parannellessa hänellä, mutta katsotaan sitten, että mikä huomenna on tilanne. Tiedettiin tässä, että kärsivällisesti pitää mennä ja päivä kerrallaan. Ollaan iloisia siitä, että hän pelasi ensimmäisen pelinsä.

– Nyt maanantaina ei ollut jäällä, mutta katsotaan sitten huomenna taas, että mikä hänen tilansa on, Marjamäki kertasi.

Kärppien ja Frölundan välinen CHL-finaaliottelu alkaa tiistaina Raksilassa kello 18.30.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen