TUTO värväsi päävalmentajakseen entisen TPS-luotsin
TUTO Hockeyn uusi päävalmentaja on Miika Elomo.
Aiemmin päävalmentajana toiminut Ismo Lehkonen jätti paikkansa maanantaina. 38-vuotiaan Elomon sopimus kattaa kuluvan kauden lisäksi ensi kauden sekä sisältää option kaudesta 2017-2018.
Viime kaudella TPS:n liigajoukkuetta ja A-nuoria valmentanut Elomo on mahdollisuudesta innoissaan.
– Tällä pallilla on ollut todella päteviä valmentajia ja olen otettu siitä, että olin yksi ehdokas ja minuun vielä päädyttiinkin. TUTO on perinteikäs turkulainen seura, jonka edellinen päävalmentaja oli pitkän linjan valmentaja ja tunnettu siitä, että joukkue on fyysisesti hyvässä kunnossa, Elomo sanoo tiedotteessa.
Elomon apuvalmentajaksi TUTOon palaa 43-vuotias Marko Kiprusoff, joka toimi jo alkukaudesta Ismo Lehkosen apuvalmentajana. Elomo ja Kiprusoff ovat valmentaneet yhdessä niin TPS:n A-junioreita kuin liigajoukkuettakin. Maalivahtivalmentajana jatkaa Antti Meriläinen.
– Hyppään TUTOn penkin taakse erittäin innostuneena ja minulla on hyvä kutina vatsan pohjassa. Sain mukaan myös ’Kiprun’, joka oli tällä kaudella jo osa valmennustiimiä ja tuntee joukkueen hyvin, Elomo kertoo.
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!