Ruotsalaista KHL-seuraa on huhuiltu jo tovin ajan, mutta nyt suunnitelmat ovat alkamassa konkretisoitumaan.

Malmössä on laitettu liikkeelle jo papereita muun muassa KHL:n ja Ruotsin jääkiekkoliiton suuntaan joukkkueesta, joka saattaisi tulla mukaan jopa jo ensi kaudelle.

Aiheesta uutisoineen Skåne Sportsin mukaan taustalla olisi myös kotiotteluiden kierrättämistä useammassa eri paikasta.

– Noin 15 peliä pelattaisiin Malmössä, 4-5 Köpenhaminassa, muutamia pelaajia Oslossa tai Lillehammerissa ja loput Tukholman alueella, taustajoukoissa vastuuhenkilönä toimiva Anders Svensson kaavailee lehden haastattelussa.

Eroa aiempiin yrityksiin tuoda ruotsalainen joukkue KHL:ään on se, että nyt jalkeille laitettava joukkue olisi täysin uusi, eikä esimerkiksi tällä hetkellä SHL:ssä tai Allsvenskanissa pelaava seura.

Tällä pyrittänee kiertämään sitä, ettei Ruotsin jääkiekkoliitto pystyisi estämään hankkeen toteutumista.