Kommentti: Mitä Nuorten Leijonien tähdet näyttävät Leijonissa? – ”Vaikea sanoa ei”
Nuorten MM-kisoissa kovaa jälkeä tehneestä kaksikosta Ahoa on viety jo kovaa vauhtia kohti kevään miesten MM-kisoja, minne hän hyvin todennäköisesti myös lähtee.
Mutta myös Laine ja Jesse Puljujärvi ovat pyörineet keskustelussa mukana.
Aho ja Laine pääsevät näyttämään osaamistaan Leijonien ryhmässä, mikä on yleisteemaltaan varsin kokeilupainotteinen. Mukana on paljon rajatapauksia ja aivan niistä viimeisistä MM-kisapaikoista taistelevia pelaajia.
Ruotsi-pelit ovat molemmille hyviä mittareita siitä, että missä valmiustaso etenee tällä hetkellä kovien miesten pelien osalta.
Ahon kohdalla tämän suhteen ei ole niin paljoa jännitettävää, mutta Laineen osalta on hieno nähdä se, että miten hyvin hän pystyy pelaamaan omaa peliä noissa ympyröissä. Nuorten MM-kisoissa viimeiset ratkaisupelit olivat vaatimustasoltaan erittäin kovia ja niissä parhaiten pärjäsivät juuri Aho ja Laine.
Yhdeksään peliin nuorten MM-kisojen jälkeen Laine on paukuttanut Liigassa tehot 5+6=11 ja hän on ollut Tapparan näkyvimpiä hahmoja. Aho taas on ollut kokonaisvaltaisesti, yllätys, yllätys, Kärppien parhaita pelaajia nuorten kisojen jälkeen.
Jo tätäkin kautta maajoukkuekutsut ovat hyvin perusteltuja, mutta ne ovat todella mielenkiintoisia. Mitä he Ruotsi-peleissä pystyvät näyttämään?
Ahon hyvin kypsästä monipuolisesta pelaamisesta on varmasti Leijonille apua, mutta keväällä on varmasti vaikea sanoa ei Laineen maalintekopotentiaalille.
Näiden poikkeuksellisten pelaajien taivalta kevään aikana on ilo seurata. Vielä kun heitä voi täällä Suomessa seurata livenä paikan päällä. Ensi kaudella onkin sitten vaikeampaa.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
- HIFK rysäytti tiskiin kolme uutta sopimusta – tähtihyökkääjälle jatkodiili kouraan
- Lehti: Ruotsalainen NHL-lupaus siirtyy ensi kaudeksi Raumalle
- Kärpät jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Hirmuvahvistus! JYP nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Maisema vaihtuu! KooKoon ulkomaalaisvahvistus löysi uuden työpaikan
- NHL:n pudotuspeleissä tehtiin ennätys, jota tuskin rikotaan koskaan – näin kävi Leijonien potentiaalisille NHL-avuille
- Kahdeksan nimeä putosi viimeisten joukossa – näiden suomalaispelaajien MM-kisamatka jäi haaveeksi
- Suru-uutinen: MM-kisoissa pelannut maajoukkuehyökkääjä kuoli 31-vuotiaana
- Lähde: Euroopan huippuseura kaappasi kaksi Liiga-tähteä!
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- IS: Iida Vainio teki Liiga-pelaajasta tutkintapyynnön – nyt asiasta tippui uutta tietoa
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- IL: Viina virtasi Tapparan juhlissa – valtava tilaus yökerhossa: ”Sellainen vodkabuffetti”
- Jukka Jalosta ei valittu huippuvirkaan – ruotsalaisnimi meni edelle
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!