HIFK-luotsilta karu paljastus – ”Ruotsalaiset ovat suomalaisia huomattavasti edellä”
Kuva: Ilari Isotalo
HIFK:n taitovalmentaja Tommi Hämäläisen mukaan suomalaiset kiekonpelaajat ovat fyysisyydessä länsinaapureitaan heikompia.
– Keskiverto ruotsalaispelaajan fyysiset ominaisuudet ovat huomattavasti edellä vastaavan ikäisiin suomalaisiin verrattuna, Hämäläinen napauttaa HIFK:n verkkosivuilla.
Ruotsissa opiskellut ja valmentanut Hämäläinen on seurannut aitiopaikalta, kuinka asiat hoidetaan Pohjanlahden toisella puolella. Hämäläinen on valmentanut junioreita Björklövenissä ja Skellefteåssa kahdeksan vuoden ajan. IFK:hon Hämäläinen siirtyi viime keväänä Skellefteå AIK:sta, jota pidetään Euroopan parhaana junioriorganisaationa.
Hämäläisen mukaan suurimmat erot ovat pelaajien fysiikassa.
– Koska peruspaketti on kunnossa, itse peliä, pelaamista ja pelaajaa pystytään jalostamaan aikaisemmassa vaiheessa. Tällöin edellytykset jokapäiväiselle laadukkaalle lajiharjoittelulle ovat olemassa.
– Mielestäni Ruotsissa on ymmärretty, että jos halutaan huipulle, lähes suurelta osin kysymys on fysiikkaharjoittelusta. Pelkällä lahjakkuudella ja taidolla voi nykyäänkin päästä pitkälle, mutta ei huipulle, Hämäläinen korostaa.
Hämäläisen haastattelu löytyy kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan