Hienosti torjuneen Juuse Saroksen vähäinen vastuu kummastuttaa – näin valmentaja vastaa
Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa torjuva Juuse Saros on esiintynyt pienessä kaukalossa vakuuttavasti. Peliaikaa ei kuitenkaan tule kovinkaan paljoa Milwaukee Admiralsn maalinsuulla.
20-vuotiaan suomalaisen tilillä on tältä kaudelta 22 AHL-ottelua torjuntaprosentilla 91,8. Päästettyjen maalien keskiarvo on 2,40.
Viimeksi Saros nollasi Charlotte Checkersin. Vastuuta on kuitenkin tullut tämän vuoden puolella todella vähän. Kahdeksasta viime pelistä Saros on aloittanut vain kaksi, tammikuussa pelejä kertyi neljä.
– Ainoa syy miksi Juuse ei ole pelannut, koska ’Maz’ on pelannut niin hyvin, Admiralsin päävalmentaja Dean Evason perusteli Journal Sentinelille.
Mazilla Evason viittaa Marek Mazaneciin. 24-vuotias tshekkivahti on saanut pelata 27 peliä, joista hän voittanut 15. Saros puolestaan on napsinut 16 voittoa.
– Ajattelemme asiaa koko ajan. Se on vaikea päätös, Evason totesi.
Saros ei ole ottanut asiasta isompaa stressiä.
– Aloittaessaan pelaamaan maalivahtina tietää, että vain yksi voi olla maalilla. Täytyy harjoitella hyvin, pysyä positiivisena ja kannustaa jätkiä kun ei itse pelaa, Saros kertoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!