Suomalaiselle NHL-tähdelle avautuu upea tilaisuus – ”En olisi koskaan uskonut”
Nashville Predatorsin maalivahti Pekka Rinne puhkuu ennen NHL:n tähdistöottelua.
Rinne pääsee osallistumaan tapahtumaan ensimmäisen kerran. Tämän lisäksi innostavan lisämausteen tuo se, että tapahtuma pidetään Predatorsin kotihallissa Bridgestone Arenalla.
– Jos minulle olisi pienenä sanottu, että pääsen pelaamaan NHL:n tähdistöpelissä tai edes NHL:ssä, en olisi koskaan uskonut, Rinne hekumoi NHL:n verkkosivuilla.
33-vuotiaan suomalaisen ura ei ole ollut helppo. NHL-uran alkutaipaleella menoa haittasi leikattu olkapää. Kaudella 2013-2014 miehen operoituun lonkkaan pesiytyi bakteeri-infektio ja sitä myöten olympialaiset menivät sivu suun.
Viime kaudella polvi vaivasi Rinnettä, mutta tästä huolimatta suomalainen taisteli itsensä ehdokkaaksi Vezina Trophyyn. Vuosi sitten loukkaantuminen esti osallistumisen tähdistötapahtumaan.
– Se on ihmisluonto. Joskus asiat voi ottaa itsestäänselvyytenä ja unohtaa kuinka onnekas on, kuinka paljon tarvitsee tehdä töitä. On hyvä katsoa peiliin ja pohtia mistä on tullut ja millaisia esteitä on kohdannut, Rinne filosofoi.
Päivitys 12:31: Rinne ei päässyt mukaan vuosi sitten loukkaantumisen vuoksi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n