Ruotsalaiset uhoavat Suomen superketjulle – ”Pimensimme jo Kanadan tähdet!”
Kuva: Ilari Isotalo
Jesse Puljujärvi, Sebastian Aho ja Patrik Laine ovat ennen nuorten MM-kisojen välieriä ja mitaliotteluita kisojen pistepörssin neljän parhaan joukossa. Ruotsi ei ole mellastanut samalla tavoin tehojen muodossa, mutta siitä huolimatta sinikeltaisten ykköspelaajat eivät ole Suomen ykkösketjun tekemistä tuhoista millänsäkään.
Ruotsin puolustus on ollut tiukka, minkä sai kokea viimeksi Slovakia jääden puolivälierässä nollille. Ruotsi ei ole hävinnyt peliäkään tässä turnauksessa juuri hyvän alakertansa turvin.
– Näytimme sen jo Kanadaa vastaan, kun pimensimme heidän tähtensä, Dylan Stromen ja Mitch Marnerin. Pelaamme omaa peliämme, ja meillä on hyviä puolustajia. Kun annamme painetta heidän puolustukselleen, saamme paikkoja ja niistä on tehtävä maalit, sanoi Ruotsin hyökkääjätähti Adrian Kempe.
Ruotsin paras pistemies Alexander Nylander oli samoilla linjoilla.
– Tiedän, että koko ketju on ollut hyvä. Kuulin, että he sanoivat voittavansa meidät, mutta me voitamme. Siitä tulee hauskaa. Heillä on hyvä hyökkäys, ja meidän pitää olla huolellisia. On pysyttävä omassa pelissä kiinni, kuten olemme tehneet koko turnauksen ajan. Sillä tavalla saamme voiton.
MM-välierä alkaa kello 16.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä