HELSINKI. Nuorten MM-kisojen aikana vastaan tuli Suomen joukkueen osalta välillä hyvinkin hauska kommelluksia. Ehkäpä kirkkain näistä oli turnauksen pistepörssin voittaneen Jesse Puljujärven haastattelu Kanada-voiton jälkeen. Siinä Puljujärvi yhdisteli niin englatia kuin Oulun murretta. Tästä syntyi suoranainen netti-ilmiö. Millä mielin itse suhtauduit tuohon? – Kyllä olen nauranut. Siitähän tehtiin vielä joku biisikin, Puljujärvi hekottaa. – Itsekin tuli katsottua se ja eka vähän hävetti, mutta sitten kun katsoi uudelleen, niin olihan se ihan hauska. Hauskuus paistoi läpi koko joukkueesta yleisestikin. – Meillä oli pirun hyvä tiimi ja kaikki olivat kavereita keskenään. Ikimuistoinen matka ja ei tätä kyllä helpolla unohda. Oli kyllä mukavaa. Mutta englannin kielen reenaamiseen Puljujärvi aikoo tosissaan aloittaa. – Kyllä se on ihan pakko. Ei tästä tule mitään kun ei oikein osaa. – Ihan pakko. Paremmin pitää osata. Hauskoista haastatteluista ja huikeista otteista on ollut rakastunut myös koko Suomen kansa. Hymyilevä Puljujärvi ja superjunnut on otettu avosylin vastaan koko maassa. – Jotenkin tuntui, että nyt oli koko Suomi mukana. Olihan se hieno juttu, kun halli oli täynnä koko ajan ja mediakin on ollut aika hyvin mukana tässä. Presidenttikin vieraili, Puljujärvi kävi läpi. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli myös ojentamassa MM-kultamitaleita finaalin jälkeen. – Itse sain mitalini (Kalervo) Kummolalta, mutta kättelin presidentin. Tuliko mitään viestiä? – Sano vain, että hyvä, Puljujärvi hymyili leveästi. – Kyllähän tämä on iso juttu ollut ja ei oikein itsekään älyä, että miten iso juttu tämä on edes ollut koko Suomelle, Puljujärvi mietiskeli. Ilari Savonen, Helsinki Twitter: @ilarisavonen

LUE MYÖS: