Nuorten Leijonien riveissä mukana oli hyvin paljon pelaajia Liigasta ja he alkavat pikku hiljaa liittymään takaisin seurajoukkueidensa vahvuuteen.

Tällä hetkellä sarjakärjessä olevan Kärppien riveistä kisoissa mukana oli kolme pelaajaa: Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi ja Antti Kalapudas, jotka kaikki olivat varsinkin turnauksen loppupuolella erittäin isossa roolissa.

Aho ja Puljujärvi tekivät läpi turnauksen kovaa tulosta ja Kalapudas tuli hyvin väkevästi mukaan Nuorten Leijonien ykkösketjuun.

Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki valotti kolmikon tulevaa aikataulua ja seurajoukkueen mukaan hyppäämistä.

– Tänään saapuvat Ouluun. Harjoittelevat sitten vähän A-junnujen jäällä ja hyppäävät perjantaina koneeseen ja ovat lauantaina meillä vahvuudessa mukana Hämeenlinnassa. Ei kuitenkaan haluttu heitä nyt raahata heti Lappeenrantaan mukaan, vaan annettiin heille nyt pari päivää tuossa aikaa olla rauhassa ennen arkeen palaamista, Marjamäki kertoi SuomiKiekko-sivustolle.

Kolmikon otteita Marjamäki seurasi erittäin hyvillä fiiliksillä kisoissa.

– Tietysti tosi hienoa oli seurata. Pystyivät menestymään ja tietysti joukkueena montaa peliä oli aika vaikea analysoida sen tarkemmin, kun maaleja tuli koko ajan. Mutta Ruotsi ja Venäjä -pelit olivat erittäin laadukkaita suorituksia ja ylipäätänsä toki se, että miten pystyivät tekemään noin paljon maaleja. On laadukkaita yksilöitä tulossa suomalaiseen jääkiekkoiluun.

– Mutta tosi ylpeä voi olla meidän Kärppien edustajista. Olivat kuitenkin viime vuonna mukana ja eivät saaneet mitään aikaiseksi. Ei oikein mitään tapahtunut. Nyt vuoden aikana on tapahtunut paljon ja varmasti ovat pystyneet imemään esimerkkiä (Lasse) Kukkoselta, (Mika) Pyörälältä ja muilta kokeneilta pelaajilta, Marjamäki näkee.

Isona tarinana toimi juuri Ahon johtama ketju, missä laidoilla Puljujärvi ja Patrik Laine olivat sensaatiomaisen hyviä useammassa pelissä.

Marjamäki kävi läpi omia näkemyksiään kolmikon otteista.

– Siinä ketjussa paistoi arvostus toisia kohtaan. Aho tykkäsi pelata Puljujärven ja Laineen kanssa, Laine taas Ahon ja Puljujärven kanssa. Ja jos miettii, niin kyllä tässä on aika sama pelitapa niin täällä kuin Tapparassa, että ei niissä nyt kovin suuria eroja ole. Se jo helpotti varmasti lähtökohtia myös ja tietenkin se, että oli valmiiksi yhteisiä kokemuksia ”Sepellä” ja Puljujärvellä täällä ja Puljujärvellä ja Laineella maajoukkueesta.

– Ja olihan tuossa hienoa katsella esimerkiksi ”Sepen” monipuolista pelaamista. Tärkeässä osassa oli myös se, että miten hyvin ne veijarit siinä ympärillä puolustivat. Olin suorastaan yllättynyt miten vahvoja esityksiä tuli Puljujärveltä takakarvaamisessa, riistopelaamisessa ja ylipäätänsä kokonaisvaltaisessa pelaamisessa.

Seurajoukkuetasolla Kärpissä Aho on pelannut laidassa, mutta nyt maajoukkueessa rooli vaihtui. Marjamäki ei kuitenkaan ollut yllättynytt siitä, miten vahvan turnauksen Aho pelasi sentterin tontilla.

– Ei kyllä. Jossain vaiheessa syksyllä Jukka (Jalonen) soitteli, että pystyisikö Aho pelaamaan sentterinä ja en kyllä nähnyt syitä, että miksei pystyisi. Esimerkiksi kun hän 16-vuotiaana liittyi meidän mukaan, niin hän ei koskaan laittanut itseään huonoon paikkaan kentällä. Niin poikkeuksellinen pelikäsitys hänellä on yhdistettynä taitoon ja hyvään luisteluvoimaan.

Marjamäki nosti esille tehotilastolukemat, joissa Aho on Liigassa edelleen ykkösenä ja myös nuorten MM-kisoissa hän viiletti kärkisijoilla. Monesti tilaston tärkeyttä kyseenalaistetaan, mutta näissä tapauksissa se kertoo jo pelaajasta itsestään paljon.

– Se kuitenkin kertoo siitä, että hän pelaa voittavaa jääkiekkoa. Hän on pelaaja, joka nopeasti esimerkiksi palaverissa omaksuu asiat ja saa vieritettyä ne heti kentälle konkretiana. Hän on nöyrä ja on varmasti paljon oppinut kokeneilta pelaajilta täältä. Mutta hän on varmasti pystynyt myös tuohon Nuorten Leijonien joukkueeseen tuomaan oikeanlaisia asioita myös pukukoppiin.

– Sellainen turha haihattelu puuttuu ja totta kai siellä näkyy myös hyvä kasvatus, mikä on taustalla perheestä.

Ahon merkitys on Marjamäen mukaan näkynyt todella kovasti varsinkin silloin, kun hän on ollut pois vahvuudesta.

– Ahossa on vähän sellaista Mika Pyörälää, että välillä ei hirveästi ehkä näy kentällä, mutta sitten kun on poissa, niin sen todella huomaa. Syksyllä kun oli loukkaantumisen takia pois, niin taidettiin hävitä melkein kaikki ottelut. Kyllä sen tärkeysarvon tuntee.

– Hänessä on paljon poikkeuksellisuutta ja jotkut ehkä ihmettelivät kesällä, että miksi hänet varattiin jo toisella kierroksella (Carolina) Hurricanesiin. Itse en ihmetellyt yhtään. Ja moni on tullut nyt sanomaan jälkikäteen, että perhana, olisi pitänyt ottaa jo aiemmin.

Nyt Kärpillä käsissä on jopa pienehkö ongelma. Se toki on näkökulmakysymys, sillä nyt esimerkiksi laadukkaita hyökkääjiä riittää yli neljän ketjun.

Onko se sitten positiivinen ongelma vai kova haaste?

– Kyllä se positiivinen on. Tässä on pari kuukautta aikaa vielä hioa asioita ja on kuitenkin mahdollisuus menestyä niin Liigassa kuin CHL:ssä, missä ollaan neljän parhaan joukossa. Kyllä tässä senkin suhteen porukkaa tarvitaan ja meillä on hyvä tilanne sen suhteen, että tuossa on sellaiset 15 hyökkääjää nyt mukana. Ja esimerkiksi nyt kun perjantaina pelataan puoli seitsemältä Lappeenrannassa, siirrytään siitä lauantaille Hämeenlinnaan ja pelataan kello 15 siellä, niin kyllä tässä kaikkia tarvitaan, Marjamäki näkee ja jatkaa.

– Toki ollaan tässä nyt pärjätty ihan hyvin ilman heitä, mutta on tuossa omalla tavalla ollut ikävä. Mutta ylpeydellä ollaan täällä tarkasti seurattu pelejä ja heidän otteitaan.

Marjamäki hehkuttaa myös kolmannen edustajan Kalapudaksen otteita ja puhuu tulevasta.

– Aloitti kisat 13. hyökkääjänä ja vähän siinä sivussa, mutta se, miten tuli niin ennakkoluulottomasti mukaan, se tapa oli kyllä huikea. Nyt kun tulee takaisin, niin varmasti se itseluottamus mikä tuolta on tullut, tarttuu myös tänne.

– Ansainnut ehdottomasti paikan näyttää täällä.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen